Yrittäjän arkea: Joogasta löytyi rauha ja toinen ammatti

0
Satu Ajanko remontoi perheensä kanssa entisen kampaamon tilan joogasaliksi.

Satu Ajangolla matka yrityksestä toiseen kulkee nykyisin vain pari ovea avaamalla. Ihan yhtä helppoa ei yrittäminen ole aina ollut, mutta tällä hetkellä parturi-kampaamo ja joogasali täyttävät sopivasti hänen arkeaan.

Parturi-kampaajaksi ryhtyminen oli aikoinaan helppo päätös. Alassa viehätti tietynlainen luovuus.

– Tykkään olla ihmisten kanssa tekemisissä ja käsillä tekemisestä, ehkä ne ovat ne suurimmat syyt.

Hän opiskeli alaa Turussa, mutta kävi viikonloppuisin kotona ja leikkasi samalla tuttujen hiuksia. Asiakaskuntaa oli siis jo valmiiksi.

Kampaajista suuri osa on yrittäjiä, sillä vaikka työskentelisi toisen tiloissa, vuokraa tuolia yrittäjänä. Sillä tavalla myös Ajanko aloitti uransa linja-autoaseman yläkerrassa.

– Sen jälkeen olin Alisellakadulla, mistä siirryin tuohon viereen, missä on nyt joogasali, Ajanko kertoo Rantakadun liiketiloistaan.

Kampaamoala oli Ajangon mukaan hyvin erilainen hänen aloittaessaan 90-luvun lopulla. Trendit toki aina muuttuvat, mutta myös ihmiset ovat erilaisia ja tyylit häilyvämpiä.

– Omaa persoonallisuutta korostetaan, että mikä juuri minulle sopisi, Ajanko kuvailee.

Myös tuotteet ovat muuttuneet hellävaraisemmiksi. Ajangon kohdalla niin on käynyt pakostakin.

– Minulla todettiin 1,5 vuotta sitten työperäinen astma. En saa käyttää värejä tai tehdä permanentteja.

Oireet alkoivat vähitellen.

– Ensin tuli tuoksuherkkyyttä ja hengitysvaikeuksia. Sitten kohtauksia, henki ei kulkenut.

Tyksin keuhkopuolen kautta hänet ohjattiin tarkempiin tutkimuksiin, joista 1,5 vuoden kuluttua varmistui, että vaikeudet ovat työperäisiä.

– Olen altistunut myös rakennekynsiä tehdessäni akryylille, joka on hyvin allergisoivaa.

Ajanko ei kuitenkaan hylännyt kampaamoaan. Asiakkaat saattavat käydä muualla värjäyksessä, mutta leikkauttavat hiuksensa edelleen hänellä.

Osaamistaan hän päivitti kouluttautumalla joogaohjaajaksi. Hän valmistui vuoden mittaisesta koulutuksesta vuonna 2019 ja on jatkanut alan opintoja koko ajan.

Jooga ja pilates olivat hänelle jo ennestään tuttuja.

– Olen aina ollut liikunnallinen ja käynyt salilla ja spinningissä, mutta kaipasin jotain rauhallisempaa liikuntaa.

Kampaajana hän kuulee asiakkailta monenlaista ja on voinut nyt joogan kautta auttaa rentoutumaan. Joogan ja pilateksen ohella Satya joogan valikoimaan kuuluu stressinhallinta.

– Minulla oli jo harjoitustunneilla paljon asiakkaita, jotka ovat jatkaneet mukana.

Kampaajana hän työskentelee kolmena päivänä viikossa ja joogaohjaajana viitenä iltana viikossa.

– Kaksi päivää pyrin aina pitämään vapaata, mutta ei se aina onnistu, Ajanko naurahtaa.

Ajanko järjestää kesäisin puistojoogaa Myllymäellä ja beach joogaa Santtionrannassa. Alkaneelle vuodelle on myös monenlaista erikoisempaa ohjelmaa, kuten huhtikuussa joogan ja palautumisen viikonloppu Kustavin Lootholmassa, toukokuussa joogamatka Kreikkaan ja elokuussa Isokarin joogaviikonlopu.

–Joogaviikonloppu oli jo viime vuonna ja se sai hyvää palautetta.

Korona välillä teki lommon yritystoimintaan, mutta hiljalleen moni asiakas tuli takaisin.

– Syksyllä oli paljon yritysten tyky-päiviä. Korona-aikana kaikki sellainen oli kiellettyä ja kaikki peruttiin, mutta ilahduttavasti yrittäjätunnit ovat palanneet takaisin.

Myös lomalle on aikaa. Ajangon mielestä yrittäjälläkin on oikeus lomailla, eikä aina tarvitse olla tavoitettavissa.

– Tarvitsen vapaa-aikaa. Joogayrityksen vuoksi on oltava somessa, mutta vapaa-ajalla otan kännykästä kaikkien sovellusten hälytysäänet pois.

Liikunta on aina ollut lähellä Ajangon sydäntä ja hän toivoo, että muutkin ajattelisivat omaa hyvinvointiaan. Vastapainoksi pitää myös rentoutua.

– Kesämökki on oma paikka palautua. Vietän paljon aikaa siellä.

Viime kesänä lomat jäivät remontin vuoksi vähemmälle. Entinen kampaamon tila remontoitiin perheen kanssa joogasaliksi.

– Sitä ovat monet asiakkaatkin ihmetelleet, että miten tilasta tuli niin avara.

Ajanko myöntää, että yrittäjäuran aikana on ollut paljon pettymyksiä, eikä mikään ole tullut ilmaiseksi.

– Positiivinen luonne auttaa suhtautumaan moneen asiaan, Ajanko hymyilee.

Parturi-kampaamo Sarine / Satya jooga


Yrittäjä: Satu Ajanko

Yrittäjänä alalla: 24 / 4 vuotta

Perustamisvuosi: 1999 / 2019

Ala: parturikampaamo, hyvinvointiala

Työntekijöiden määrä: 1

Tässä juttusarjassa esitellään paikallisia pienyrittäjiä muutaman viikon välein. Seuraavana on vuorossa Tea Laurell Design.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän