Lajien esiintymisalueet menevät Suomessa päällekkäin. Metsäjänistä esiintyy koko maassa, rusakko taas on levittäytynyt hiljalleen kaakosta päin 1800-luvulta alkaen. Viimeisten noin kolmen vuosikymmenen ajan metsäjäniksen kanta on vähentynyt lounaisesta Suomesta alkaen etenkin Etelä-Suomessa. Samaan aikaan rusakon kanta on kasvanut.
Metsäjäniksen vähenemiselle yksi syy on lumenpuute. Laji on sopeutunut lumiseen talveen. Upottavassa hangessa liikkumisen helpottamiseksi se pystyy levittämään takajalkojensa varpaat haralleen niin, että jalka toimii leveänä lumikenkänä.
Metsäjäniksen turkin karvat ovat onttoja ja sisältävät ilmaa. Ne toimivat hyvänä eristeenä pakkasilla. Lisäksi metsäjänis vaihtaa talveksi valkean turkin, joka tarjoaa hyvän suojavärin.
Metsäjäniksen talvikarva vaihtuu valorytmin määrittämänä. Lumettomina ja vähälumisina talvina metsäjänikset vaihtavat turkkiaan, vaikka lumesta ei olisi tietoakaan. Valkeat eläimet erottuvat maastossa silmiinpistävän helposti saalistajille.
Lumettomassa maastossa metsäjäniksellä ei ole myöskään lumikenkien tuomaa etua pakotilanteessa. Upottava hanki hidastaisi petoeläinten etenemistä ja metsäjänis pääsisi nopeammin pakoon.
Tutkimuksissa on selvinnyt, että metsäjänis ja rusakko risteytyvät keskenään niillä alueilla, joilla molempia lajeja esiintyy rinnakkain. Yleensä risteymäpoikueiden isänä toimii rusakko ja emona metsäjänis. Jälkeläisillä on molempien vanhempiensa piirteitä ja lisääntymiskykyisinä ne siirtävät myös omia geenejään eteenpäin.
Itä-Suomen yliopiston geenitutkimukset paljastavat, että geenejä siirtyy huomattavasti enemmän metsäjäniksistä rusakoihin päin. Risteytymäjälkeläiset siis pariutuvat todennäköisemmin rusakoiden kanssa. Tutkimuksissa havaittiin, että noin kymmenellä prosentilla rusakoista on metsäjäniksen geenejä. Rusakkojen geenejä kantavia metsäjäniksiä puolestaan löytyi alle kaksi prosenttia.
Rusakko saattaa hyötyä metsäjäniksen geeneistä. Osalla rusakoistakin talvikarva on kesäkarvaa vaaleamman väristä. Tiedetään myös, että rusakkojen geeniperimä on ollut alun perin Suomessa melko suppea.
Metsäjäniksen kanssa risteytyminen voi tuoda rusakon geeneihin sekä kaivattua monimuotoisuutta, että mahdollisesti parempaa sopeutumiskykyä pohjoisiin talviolosuhteisiin.
Ilmaston ja etenkin talvien muuttuessa ei kuitenkaan ole varmaa, kuinka kummankaan lajin käy. Tai mitkä ovat mahdollisesti sellaisia ominaisuuksia, jotka lisäävät lajien elinvoimaisuutta tulevaisuudessa.
Teksti: Lily Laine, kuva: Maija Karala