Kalle Karihtalasta Lounaisrannikon OP:n 20 000. omistaja-asiakas

0
Kalle ja Heidi Karihtala olivat viime vuonna tiiviisti yhteydessä pankkiin, kun he ostivan oman talon.

Lounaisrannikon Osuuspankki ylitti viime vuonna 20  000 omistaja-asiakkaan rajan. Tieto julkistettiin pankin tuloksen julkistuksen yhteydessä. 20 000 omistaja-asiakas on kalantilainen Kalle Karihtala.

Karihtala kertoo olleensa viime vuonna tiiviisti yhteydessä pankkiin, kun hän ja vaimonsa Heidi hankkivat yhteisen omistusasunnon. He ostivat Heidin papan rakentaman omakotitalon Kalannin Sainion kylästä.

23-vuotias Kalle käy töissä Uudessakaupungissa ja hän on ammatiltaan ajoneuvonasentaja. Kalle on viitisen vuotta työskennellyt Teboililla ja autot ovat hänelle myös vapaa-ajan harrastus.

Muistoksi siitä, että Kalle osui 20 000. omistaja-asiakkaaksi, Lounaisrannikon OP lahjoitti hänelle rahastolahjakortin.