
Perjantaina vietettiin neljännen kerran liki tasan vuosi sitten alkunsa saanutta Uki Open Stage -iltaa Crusell-salissa. Tunnelma paikalla on rentoutunut, paikalle saapuneet keskustelevat keskenään ja valmistautuvat esityksiinsä.
– Eiköhän aloitella. Kuinka moni on ensimmäistä kertaa täällä, kysyy tapahtumaa vetävä Crusellin kulttuuripalveluiden vastaava Petri Hatakka .
Rennon tapahtuman ajatuksena on antaa ihmisille mahdollisuus esiintyä yleisön edessä matalalla kynnyksellä.
– Homman nimi on se, että halukkaat pääsevät lavalle. Tarkoitus on viettää tällainen mukava yhdessäolohetki, muihin tutustumista, Hatakka kertoo.
Ensimmäisenä kuullaan vanhoja klassikoita Kauko Hyvärisen ja Aleksi Wirkbergin esittäminä. Hyvärinen soittaa kitaraa, Wirkberg bassokitaraa. Kumpainenkin laulaa vuorotellen. Repertuaariin mahtuu muun muassa ”It’s now or never” ja ”Aamu toi, ilta vei”.
– Tasan vuosi sitten olin ensimmäisen kerran. Se on hyvä, että tällaista järjestetään, kertoo Hyvärinen.
Wirkberg taasen osallistui tapahtumaan ensimmäistä kertaa.
– Otettiin hyvin vastaan. Täällä ei tarvitse olla ammattisoittaja, Wirkberg toteaa.
Kumpikin aikoo mielellään tulla myös seuraavaan Open Stage -tapahtumaan.
Joka esityksen jälkeen kuuluu raikuvat aplodit. Yleisö pyytää lisää, ja esiintyjät jatkavat. Kappalevalinnat saavat kehuja nekin.
Hienon musiikkiesityksen jälkeen lavalle astuu Teija Julmala , joka lausui itse kirjoittamiaan runoja. Julmalalle kyseessä oli ensimmäinen kerta tässä tapahtumassa.
– Runot ovat kirjoituspiirin satoa, hän kertoo.
Julmala piti tapahtumasta hänkin.
– On ollut kiva tapahtuma. Kyllä varmaan tulen uudestaankin, hän toteaa.
Aina esiintymisiä ei juuri suunnitella, ja sekin kuuluu tapahtuman luonteeseen. Miia Elon paikalle kutsuma Kalle Jalava saapui tapahtumaan lennosta.
– Kello 17.50 laitoin viestiä, että tule paikalle, Elo naurahtaa. Tapahtuma alkoi kello 18.
Laulamista harrastava, erityisesti iskelmästä, valssista ja humpasta pitävä Jalava tuli paikalle mielellään.
– Hyvä tunnelma, oli hauskaa. Teen kaikkeni, että pääsen seuraavalla kerralla uudestaan, hän kertoo.
Jalava intoutui myös sunnittelemattomaan yhteislauluun Granger Simmonsin kanssa.
Perjantaina vietettiin myös Ukrainan sodan vuosipäivää. Täten Petri Hatakka soitti pianolla kappaleen sen muistoksi.
Uki Open Stage -tapahtumia järjestetään silloin tällöin. Jokainen on tervetullut paikalle esiintymään haluamallaan tavalla. Perjantaina kuultiin muun muassa laulua, runonlausuntaa, tarinoiden kertomista ja pianosoolo.
Patrick Paldanius