Tammikuun viimeisenä viikonloppuna BirdLife Suomen nyt kahdeksattatoista kertaa järjestämä vuosittainen Pihabongaus-tapahtuma keräsi ennätyksellisen vähän havaintoja metsässä asuvista tiaisista. Viikonlopun aikana kuusitiaisia ja vauhdilla uhanalaistuneita hömötiaisia havaittiin nyt vähemmän kuin kertaakaan. Töyhtötiaisia on havaittu vähemmän vain kerran aiemmin.
Miksi näillä metsätiaisilla menee huonosti?
Syitä on varmasti useita. Etenkin hömötiaisten nopeaa vähenemistä on ehditty jo tutkia: syypäiksi on löydetty muun muassa sopivien elinympäristöjen väheneminen yhdistettynä ilmastonmuutokseen. Nykyinen metsätalous avohakkuineen ja nuorine taimikoineen on vienyt siltä pesäpuuksi sopivat lahopuut. Lintu kovertaa itse lahopuuhun pesäkolonsa. Pienellä nokallaan sen kaiverrettavaksi soveltuvat vain pitkälle lahonneet pökkelöt.
Pesäpaikkojen lisäksi varsinkin eteläisen Suomen metsät on hoidettu rakenteeltaan niin yksipuolisiksi, että niistä ei löydy tarpeeksi ravintoa pienille tiaisille. Talvisin pienen linnun on syötävä paljon. Valoisina tunteina on tankattava myös pitkän pimeän varalle.
Selkärangattomat hyönteiset löytävät talvehtimiseen soveltuvia soppia puiden päällyskasveilta, jäkälien ja sammalten suojasta. Talvehtimispaikkoja löytyy myös vanhemmista puista paksun kaarnan koloista ja oksanhangoista. Nuorissa tasaikäisissä metsissä ei puiden päällyskasvustoa juuri ole. Sen myötä niissä ei myöskään ole tarpeeksi selkärangattomia hyönteisiä tiaisten talviravinnoksi.
Hömötiaisen kohtaamat haasteet ovat todennäköisesti myös muiden metsätiaisten vähenemisen taustalla. Samat muutokset ajavat yhä useampia metsälajeja ahtaammalle. Niinkin yleisenä pidetty laji kuin orava on taantumassa sopivien elinympäristöjen huvetessa.
Hömötiainen oli viisikymmentäluvulla koko Suomen neljänneksi yleisin lintulaji. Vielä omassa lapsuudessani 90-luvulla niitä näki tiaisten sekaparvissa lintujen talviruokintapaikoilla miltei päivittäin. En muista, milloin olisin viimeksi nähnyt hömötiaisen.
Hömötiaisen alamäki on jyrkkä. Sen kanta on puolittunut Suomessa kymmenessä vuodessa, vain kolmessa lintusukupolvessa. Meillä asuu koko Euroopan alueen hömötiaiskannasta yksi neljäsosa. Tämä tekee pienestä paikkalinnusta vielä aivan erityisen tärkeän suojelukohteen.
Pihabongaus-tapahtuman havainnot kielivät osaltaan siitä, että syytä huoleen on. Samaa viestiä vahvistavat useat tutkimustulokset ja asiantuntijaselvitykset. Lajikato kerää uusia kierroksia.
Luonnossa mikään laji ei elä tyhjiössä. Niinpä yhden yleisen lajin katoaminen on viesti siitä, että kaikki ei ole hyvin. Nyt näitä viestejä on saatu metsäluonnon osalta jo todella monen lajin kohdalla.
Tänään tekemämme päätökset näkyvät tulevaisuudessa. Toivon hartaasti, että seuraavakin sukupolvi suomalaisia pääsee pihabongailemaan talvisin lystikkäitä metsätiaisia omilla kotipihoillaan.
Teksti: Lily Laine, kuva: Maija Karala