
– Vakka-Suomessa tarvitaan korkeakoulutettua työvoimaa, kuten muuallakin Suomessa. Miten ratkaistaan se, että kun nuoret lähtevät muualle opiskelemaan, heidät saataisiin palaamaan tänne takaisin, Uudenkaupungin elinkeinojohtaja Jarkko Heinonen avasi Ketterää osaamista -hankkeen keskustelutilaisuuden Novidassa.
Turun AMK:n rehtori Vesa Taatila sanoi uskovansa, että rekrytointi ei ole helppoa Vakka-Suomessa.
– Kun Turussakaan ei ole helppo saada työntekijöitä, hän vertasi.
Taatila pohti, miten Suomessa koulutusta järjestetään ”väärissä paikoissa”.
– Suomessa mennään usein aluepolitiikka edellä asioihin. Vaihtoehtona olisi osaamistarpeen politiikka.
Taatilan mukaan nuoret haluavat opiskelemaan pääkaupunkiseudulle, Pirkanmaalle tai Turun seudulle. Jos opiskelupaikat sijaitsevat väärissä paikoissa, nuoret saattavatkin valita Pariisin tai Berliinin.
– Meillä on massiivinen aivovuoto jo ennen opiskeluja. Kun nuoret lähtevät ulkomaille, heistä vain noin puolet palaa takaisin.
Toisena ongelmana on väestörakenne. Suomi on maailman toiseksi nopeimmin vanheneva kansakunta. Nuoria hakee opiskelemaan ja töihin vähemmän kuin mitä työelämästä lähtee eläkkeelle. Taatila kehotti yrityksen edustajia nauttimaan tästä hetkestä, sillä tilanne vain vaikeutuu.
– Työvoimapula on viiden vuoden päästä paljon pahempi.
Hänen mielestään tilanne voidaan ratkaista vain maahanmuutolla sekä tuotantoprosessien tehostamisella, digitalisoinnilla ja automatisoinnilla. Vertailukohdaksi hän nosti Japanin, jossa myös väestö vanhenee.
– Japanissa teknologian käyttö esimerkiksi terveydenhuollossa on jo pitkällä.
Kilpailu työvoimasta yritysten välillä vain kovenee. Taatilan mukaan kisassa pärjäävät ne yritykset, joilla on pakka kunnossa ja yritykset osaavat tuoda sen myös hyvin esille.
Taatila esitteli tilaisuudessa yrityksille myös mallin, miten alueelle voisi saada korkeakoulutettua työvoimaa. Turun AMK voi järjestää opiskelijaryhmälle tilauskoulutusta, jos yritykset sitoutuvat maksamaan koulutuksen. Silloin koulutus voitaisiin järjestää Uudessakaupungissa.
– Vakka-Suomessa kannattaisi koota ryhmä, joka tilaisi koulutuksen. Kun maksaja löytyy ja ryhmä on riittävän suuri, koulutusta voidaan järjestää paikallisesti täällä, hän lupasi.
Elinkeinojohtaja Jarkko Heinonen toivoi myös hybridikoulutuksen lisääntymistä. Kaupunki on jo sitä varten avannut Pointti-etäopiskelupisteen Novidan tiloihin ja etäkoulutusta on jo järjestettykin.
– Ei se ole se juttu, että meillä olisi täällä fyysinen opiskeluyksikkö, jossa koulutettaisiin esimerkiksi kahta alaa. Se ei vastaisi kaikkien yritysten tarpeisiin, Heinonen totesi.
Taatila oli tästä yhtä mieltä. Lisäksi hän sanoi, että Turun AMK ei perustaisi uutta yksikköä Uuteenkaupunkiin.
– Täällä kannattaisi järjestää vain liiketalouden koulutusta, mutta se taas ei vastaisi yritysten osaajatarpeisiin. On parempi järjestää koulutus Turussa, kun sinne saadaan hakijoita.
Hän myös kertoi Turun AMK:ssa opiskelee tällä hetkellä eri aloja 120 nuorta, joiden kotipaikkana on Uusikaupunki.
Ketterää osaamista -hanke edistää AMK:n maakuntakampuksen perustamista Uuteenkaupunkiin. Maakuntakampusta tarvittaisiin monimuotoisten opiskelu- ja koulutusmahdollisuuksien, työelämäyhteistyön sekä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatitoiminnan edellytysten parantamiseen Vakka-Suomessa. Hankkeen projektipäällikkönä toimii Uudenkaupungin kauppakamariosaston asiamies Elina Siivonen.