Lokalahdelta Turkuun takaa-ajettua epäillään tapon yrityksestä

0
Vahvasti päihtynyt kuljettaja pakeni poliisia perjantai-iltana noin kello 19 alkaen Lokalahdelta Turkuun huomattavalla ylinopeudella.
Poliisi yritti pysäyttää ajoneuvoa monta kertaa ajon aikana, mutta pakeneva henkilöauto pääsi silti etenemään. Kuljettaja aiheutti myös useita vaaratilanteita osuen sivullisten ajoneuvoihin.
Myös poliisin ajoneuvokalusto vaurioitui pysäytysyrityksissä ja poliisin henkilöstö sai vammoja.

Kuljettaja ajoi lopulta kolarin Turun Auransillalla, josta hänet otettiin kiinni. Tapahtumasarjasta selvittiin lievillä henkilövahingoilla.

Kuljettajaa epäiltiin alustavasti törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä rattijuopumuksesta. Asian esitutkinta on alussa, mutta tutkinnassa saadun näytön perusteella asian päänimikkeeksi on kirjattu tapon yritys.

Poliisin taktinen tutkinta jatkaa todisteiden keräämistä sekä henkilöiden kuulusteluja.

Uutiseen päivitetty lisätietoja tapauksesta.