Pyhärannan vs. kunnanjohtajana toiminut Merja Koski on irtisanoutunut. Hänen viimeinen työpäivänsä oli tänään.
Kosken mukaan syynä on paikallisten poliitikkojen puuttuminen operatiiviseen toimintaan. Koski kertoo harkinneensa irtisanoutumista huolellisesti, koska tietää kunnan joutuvan nyt vaikeaan tilanteeseen. Pyhärannasta on juuri irtisanoutunut myös talous- ja hallintojohtaja.
Koski kertoo jättäneensä irtisanoutumisilmoituksensa pari viikkoa sitten. Hän harmittelee, että tilanne kääntyi näin, kun hän tehtävän vastaanottaessaan vuoden 2022 alussa oli innostunut ja motivoitunut työhön.
Koski tuli vs. kunnanjohtajaksi Pyhärantaan, kun kunnanjohtaja Harri Hiitiö irtisanottiin viime keväänä. Hiitiö on riitauttanut irtisanomisen.
Koski on Uudenkaupungin valtuutettu sekä kaupunginhallituksen jäsen.