UU:n uusin osasto, laskettelijat on lähtenyt kovalla innolla toimintaan. Joulukuussa perustettu UU-Slalom aikoo jo ensi viikonvaihteessa lasketella Sannolla.
– Jos lunta tulee, sanoo seuran puheenjohtaja Leo Väänänen. Viisi astetta pakkastakin riittäisi, sillä silloin voidaan käyttää lumitykkiä ja lumettaa rinne keinotekoisesti.
Näin kerrottiin Uudenkaupungin Sanomissa neljäkymmentä vuotta sitten, 25.1.1983 julkaistussa jutussa. Yksi jutussa mainituista aktiivisista talkoolaisista oli Asko Suutari.
– Olimme porukalla käyneet katsomassa paria kolmea lasketteluun soveltuvaa rinnettä, mutta päädyimme Lasamäkeen, koska se oli lähimpänä kaupungin keskustaa, kertoi Suutari.
Asialla oli joukko laskettelusta innostuneita kuntalaisia, jotka olivat perustaneet siis Uudenkaupungin Urheilijoiden alaisuuteen oman jaoston vuoden 1982 lopulla.
Uudenkaupungin kaupungin omaan liikuntasuunnitelmaan oli sisällytetty Lasamäen laskettelurinne, mutta vasta 1980-luvun loppupuolelle. Suunnitelma käsitti laskettelurinteen lisäksi huoltotilat. Samassa suunnitelmassa oli mainittu myös hyppyrimäen siirtäminen vanhoihin maisemiin, eli siis Lasamäen laskettelurinteen viereen. Se, että aktiiviset harrastajat ottivat aloiteen omiin käsiinsä ja hoitivat rinteen kuntoon talkoilla, sopi kuitenkin mainiosti kaupungin suunnitelmiin.
Rinteen lumetusta varten UU-Slalom sai Kalpalinnan hiihtokeskuksesta kolme vanhaa lumitykkiä.
– Niillä rinne saatiin pidettyä laskettelukunnossa yleensä tammikuun puolivälistä maaliskuun loppuun, muisteli Asko Suutari.
Historialähteet kertovat että Janakkalassa sijaitsevaan Kalpalinnan hiihtokeskukseen oli hankittu Euroopan ensimmäinen lumetusjärjestelmä ja tästä syytä hiihtokeskus oli noussut suureen suosioon. 1980-luvun alussa päivittäisten kävijöiden määrä saattoi nousta pariintuhanteen laskijaan. Olivatkohan nämä Uuteenkaupunkiin saadut lumitykit olleet osa tuota Euroopan ensimmäistä lumetusjärjestelmää?
Kolmen lumitykin lisäksi Lasamäessä oli laskettelijoita varten myös hiihtohissi. Aluksi rinteessä oli polttomoottorilla toiminut naruhissi.
– Tätä hissiä oli myös lasten helppo käyttää. Naruhissi jouduttiin kuitenkin korvaamaan toisella, kun muuttuneet määräykset kielsivät kyseisen hissin käytön. Seuraavakin hissi oli ns. omatekemä. Saabilta saatiin vanha hihnakuljetin ja Pirilän Konepaja Kalannista teki tarvittavan köysipyörän, selvitti Asko Suutari.
Jäänteitä tästä vanhasta hiihtohissistä on yhä nähtävillä Lasamäen yläosassa.
Kun rinne saatiin valmiiksi, lähti toiminta vilkkaasti käyntiin. Vaikka Lasamäen noin 150 metrin pituinen rinne oli suhteellisen vaatimaton, niin UU-Slalom keräsi parissa vuodessa runsaasti harrastajia. Vuonna 1985 slalomjaostoon kuului jo yli 300 jäsentä.
– Alkuvuosina laskettelijoita oli 10 -30 illassa. Me vapaaehtoiset toimimme valvojina ja annoimme lasketteluopetusta kiinnostuneille. Esimerkiksi ammattikoulun oppilaat kävivät kaikki vuorollaan tutustumassa lasketteluun. Ja kyllä siellä moni laskettelukipinä syttyi, esimerkiksi pari kaveria löysi myöhemmin ammatin lasketteluvarusteiden parista, kertoi Asko Suutari.
Laskettelurinteen kunnossapidosta aiheutuneet kulut katettiin hissilipputuloilla. Esimerkiksi vuonna 1985 hissimaksu UU:n jäseniltä oli viikonloppuisin, lauantailta ja sunnuntailta, 25 markkaa, muilta 35 markkaa. Kausikortti Lasamäkeen maksoi sata markkaa. Vertailun vuoksi kerrottakoot että samana vuonna lippu Lätkä -77 jääkiekkomatsiin maksoi 15 markkaa.
Jaostolaiset saavat myös opetusta laskettelutaidossa jos niin haluavat. Hiihdonopettajakoulutuksen saanut Seppo Ylä-Himanka opettaa vielä toistaiseksi Slalom-jaostoon kuuluvia ilmaiseksi. Lasketteluvälineitä on myös mahdollista vuokrata, joten aloittelijan ei tarvitse heti ostaa omia varusteitaan.
Näin kerrottiin Lasamäen toiminnasta Uudenkaupungin Sanomissa 5.2. 1985 otsikolla ”Lasamäki on auki joka ilta ja viikonloput”.
Seppo Ylä-Himanka myöntää, että Lasamäessä on vietetty paljon talkootunteja.
– Olin mukana UU-Slalomissa aikanaan jo 1980-luvun alussa kun se perustettiin ja myöhemmin pariin otteeseen nuorten kanssa otin vetovastuun. Varsinaisesti en ollut pätevöitynyt hiihdonopettaja, vaan oli suorittanut alppihiihdonohjaaja koulutuksen, totesi Ylä-Himanka.
Laskettelurinteitä Lasamäkeen raivattiin jo alkuvuosina kaksi. Helpompi rinne sopi hyvin lapsille ja tässä rinteessä treenattiin myös pujottelua.
Lasamäen laskettelurinteen taru päättyi, kun turvamääräykset muuttuivat ja omatekoinen hiihtohissi joutui käyttökieltoon. Tämä tapahtui vuonna 1993.
– Kesällä vielä joukko huligaaneja kävi panemassa lumitykit solmuun ja sekin osaltaan ratkaisi rinteen kohtalon, selvitti Asko Suutari.
Uusi alku koettiin 2000 -luvun alkuvuosina. Yhtenä selittävänä tekijänä oli lumilautailun suosion kasvu.
– Ensin taas talkoilla raivattiin pois rinteeseen jo kasvanutta vesaikkoa. Nuoret rakensivat porukalla rinteeseen erilaisia reilejä ja hyppyreitä temppujen opettelua varten, muisteli Seppo Ylä-Himanka.
– Rinteessä ei ollut hissiä, mutta mäen päälle nouseminen kävellen oli hyvää alkulämmittelyä lihaksille, Ylä-Himanka hymyili.
Hieman toivottua lisäkorkeutta rinteeseen saatiin kun mäen päälle rakennettiin Vakka-Suomen Voimalta ja kaupungilta saadusta puutavarasta lähtölava. Sen jäänteet ovat yhä paikoillaan.
– Myöhemmin Lasamäki oli perheiden keskuudessa suosittu pulkkamäki ja varmaan olisi yhä, jos rinne olisi raivattu turvalliseksi, pohti Seppo Ylä-Himanka.
