Ystävän kanssa

0
Kalannin palvelutalossa asuvat Pirkko Laaksonen (vas.) ja Marja-Leena Palmén (oik.) ilahtuvat aina Kalannin SPR:n ystävätoiminnassa mukana olevien Ritva Vehniäisen ja Silja Katajan vierailuista.

Silja Kataja ja Marja-Leena Palmén tutustuivat SPR:n Kalannin osaston ystävätoiminnan kautta.

– Meitä yhdistää erityisesti musiikki. Tavatessamme laulamme aina yhdessä, kertovat Silja Kataja ja Marja-Leena Palmén.

Kataja vierailee säännöllisesti Palmènin luona Kalannin palvelutalossa. Laulun ohella yhteinen aika kuluu myös rupatellen.

– Tärkeintä on että olemme silloin todella yhdessä. Siljasta onkin tullut paras ystäväni, Marja-Leena Palmén kiittää.

Silja Katajaa ystävän kiitokset lämmittävät.

– Olen itse saanut todella paljon ystävätoiminnasta ja ystävänä olemisesta. Se, että tiedän jonkun odottavan juuri minun vierailua, on kantanut minua omien raskaiden aikojen ja hetkien yli, toteaa Kataja.

Hän vierailee säännöllisesti myös Kalannin Suvela-kodissa ilahduttamassa siellä asuvia ikäihmisiä.

– Yhdessä laulaminen ja musiikin kuuntelu on monelle asukkaalle tärkeä ja iloa tuottava asia, myös minulle itselleni, lisää Silja Kataja.

Ritva Vehniäinen tuli Kalannin SPR:n ystävätoimintaan mukaan reilut kuusi vuotta sitten, ensin ulkoiluystäväksi..

– Ulkoiluystävät vievät pääasiassa hoivakodeissa asuvia ikäihmisiä ulos nauttimaan raikkaasta ilmasta ja vuodenaikojen vaihtelusta. Siinä samalla tulee juteltua yhdessä kaikenlaista, kuvailee Vehniäinen.

Myös Vehniäisellä on palvelutalossa asuva henkilökohtainen ystävä.

– Hänen kanssaan juttelemme, katsomme yhdessä televisiota tai vaikka kahvittelemme, aina päivän ja tilanteen mukaan, kertoo Vehniäinen.

Vehniäinen korostaa että ystävätoiminnassa mukana oleminen antaa paljon, vaikka eteen tulee myös luopumisen ja hyvästien hetkiä.

– Ystävyys on parhaimmillaan luottamusta, yhdessä nauramista ja itkemistä.

Kalannin SPR:n ystävätoiminnassa on tällä hetkellä mukana 26 henkilöä.

– Noin puolella on henkilökohtainen ystävä. Lisäksi meillä on ulkoiluystäviä ja muutama miesten kerhoa vetävä vapaaehtoinen. Lisäksi ystävätoiminnassa on mukana henkilöitä, jotka voivat lähteä ikäihmiselle kaveriksi vaikka lääkärireissulle tai ostoksille. Myös kulttuuririentoihin ja vastaaviin tilaisuuksiin on meidän joukosta löytynyt saattajia, kertoi ystävätoimintaa vetävä Outi Sonkki.

Hän kannustaa kaikkia kiinnostuneita tulemaan mukaan tutustumaan toimintaan. Keskiviikkona 15.2. vietetään ystäväjuhlaa Kalannin seurakuntakodissa kello 14 alkaen ja kuun lopulla alkaa ystäväkurssi Uudessakaupungissa.

– Ikäihmisten yksinäisyys on lisääntynyt valtavasti. Ystäviä tarvitaan enemmän kuin koskaan, muistuttaa Sonkki.

SPR:n Uudenkaupungin osastolla on hyvin samanlaista ystävätoimintaa kuin Kalannin osastolla. On henkilökohtaisia ystäviä, ulkoiluystäviä ja saattajia. ystävätoimintaa.

– Lisäksi meillä on tämä yhteinen kohtaamispaikka Ystävän tupa keskellä kaupunkia. Meillä on Ystävän tuvalla toimintaa kaikkina arkipäivinä torstaita lukuun ottamatta. Tänne jokainen on tervetullut tapaamaan muita ihmisiä, lukemaan lehtiä tai juomaan kupposen kahvia pientä maksu vastaan. Täällä kokoontuu myös ikäihmisten kerho kerran kuussa, lisää ystävätoiminnasta vastaava Arja Ojala.

Ystävän tuvan toimintaa voi helposti käydä tutustumassa vaikka huomenna keskiviikkona kun tuvalla tarjotaan ilmaiset ystäväkahvit.

Uudessakaupungissa ystävätoiminnassa on mukana nyt 16 henkilöä.

– Tarve uusille ystäville on suuri. Erityisesti heitä jotka kaipaisivat henkilökohtaista ystävää on valtavasti, emmekä valitettavasti pysty vastaamaan kysyntään, selvittää Ojala.

Uusien vapaaehtoisten saamiseksi mukaan ystävätoimintaa järjestetään Uudessakaupungissa asiasta kiinnostuneille ystäväkurssi. Kolmen tunnin mittaisen kurssin aikana käydään läpi ystävätoimintaa ja sen sisältöä. Maksuttomalle kurssille osallistuminen ei sido ketään, vaan päätöksen siitä, lähteekö ikäihmisen ystäväksi, ulkoiluystäväksi tai saattajaksi, voi tehdä myöhemmin. Ystäväkurssi pidetään Ystävän tuvalla 21.2. klo 14 -17.