
Asukasbudjetoinnin alkuvaiheessa saatuja ideoita jatkotyöstettiin keskiviikkona Pyhämaan koululla. Käsittelyssä oli yli 20 ideaa, joita työryhmissä tarkennettiin ja vietiin eteenpäin.
– Ideoita saatiin tasaisesti jokaiselta neljältä alueelta, yhteensä yli 120. Ideoita oli monenlaisia, isoja ja pieniä. Näiden työpajojen tarkoituksena on kehittää niitä edelleen, jotta aikanaan voidaan toteuttaa niiden kesken toukokuussa äänestys. Tavoite on, että voittavat ideat voitaisiin toteuttaa vielä tämän vuoden aikana, kertoi Sonja Stenman .
Alueellisten työpajojen jälkeen kaupungin puolelta pyritään vielä tarkentamaan kustannusarviota ja monissa kohteissa käydään teknisen puolen tai liikuntapuolen asiantuntijoiden kanssa vielä tarkistamassa tilanne.
Työpajoissa kaupungin edustajat toimivat kirjureina ja paikalliset asukkaat ovat asiantuntijan roolissa.
Pyhämaan ideoihin on budjetoitu 15 000 euroa, joten sillä ei mitään kovin isoa hanketta saada aikaiseksi. Kun ideoita Pyhämaastakin tuli useita kymmeniä, tietää se, että iso osa jää toteutumatta.
– Niitäkään ei kuitenkaan hylätä, vaan ne jäävät kaupungin ideapankkiin toteutettavaksi mahdollisesti joskus myöhemmin.
Jos taas yksittäisen idean toteutus uhkaa ylittää 15 000 euroa, ei niitäkään kannata unohtaa. Isoja ideoita varten paikalla oli Ravakan uunituore hankekoordinaattori Elina Ravantti .
– Uusi hankekausi, joka kattaa vuodet 2023–2027, on juuri alkamassa. Painopistealueet ovat älykkäästi yhdessä, elinvoimaa elinkeinoista, mahdollisuuksia matkailusta ja virkistävä vapaa-aika, niiden läpäiseviä teemoja ovat taas kestävä kehitys, vastuullisuus, yhteistyö ja digitalisaatio, Ravantti totesi.
Monet pelkäävät hankebyrokratiaa ja hakemisen vaikeutta, mutta heitä varten Ravakalla on Yhteisökompassi-hanke, jossa yhdistyksiä sparrataan ideasta ja neuvotaan hankebyrokratiaan liittyvissä asioissa.
Pyhämaan ideat oli jaettu neljään eri ryhmään, oli muun muassa Telakanrannan kehittämiseen liittyvät ideat ja koulun ympäristöön kohdistuneet ideat. Osa ideoista viisti niin läheltä toisiaan, että ne pyrittiin yhdistämään.
Työpajojen jälkeen ideoita vielä hiotaan kaupungilla ja suoritetaan katselmukset, jotta kustannusarviot saadaan mahdollisimman hyvin kohdalleen.
Eri työpajoissa keskustelu oli vilkasta, sillä paikat ja ideat olivat suurimmalle osalle tuttuja ja niitä pystyttiin yhdessä hiomaan ja parantelemaan.
Asukasbudjetoinnin edistymistä voi seurata kaupungin sivulla osoitteessa https://uusikaupunki.fi/kaupunki-ja-hallinto/paatoksenteko/osallistu-ja-vaikuta/omauki-asukasbudjetointi.
Jussi Arola