
Kun Uudenkaupungin uimahalli suljettiin lauantaina kello 17 yleisöltä, altaalle saapuivat sukellusasuiset miehet harppuunat kourassaan. Mistä oli kyse?
Lauantaisen kilpailun järjestäjä ja Sukeltajaliiton sukelluskalastusvaliokunnan jäsen Ville Lahikainen sai luvan kertoa.
– Lajin virallinen nimi on target shooting. Laji on ollut viime vuodesta lähtien liitossa esittelylajina ja sillä ei ole vielä virallista lajistatusta. Olemme puhuneet myös vedenalaisesta tarkkuusammunnasta. Kisaajat ovat olleet Sukeltajaliiton seurojen jäseniä, paljolti heitä jotka kesällä käyvät harppuunakalastamassa, avasi Lahikainen.
– Viime vuoden huhtikuussa oli Suomessa ensimmäinen kansallinen kisa. Nytkin vielä oikeastaan harjoitellaan kilpailutoimintaa, sillä liitossa ei ole vielä hyväksytty virallisia kilpailusääntöjä.
Target shooting -kisassa ammutaan viisi laukausta. Rata on kymmenen metriä pitkä. Kymmenen metrin päästä köyden alta lähdetään sukeltamaan pohjaa pitkin kolmen metrin päähän taulusta mitattuna nuolen kärjestä tauluun.
– Sitten käydään irrottamassa nuoli taulusta ja sukelletaan takaisin. Koko suoritus tehdään sukeltaen ja hengitys tehdään vasta, kun on sukeltanut lähtölinjan ali toiselle puolelle. Yhteensä aikaa on viisi minuuttia viiteen laukaukseen, eli periaatteessa minuutti per suoritus, selitti Lahikainen kisan kulkua.
Tulosten kannalta ei ajalla ole merkitystä, vaan osumilla.
– Yli viiden minuutin suorituksesta tulee kyllä sakkoa, Lahikainen tarkensi.
Kisassa on sallittua käyttää ainoastaan tehdasvalmisteisia harppuunoita.
– Runko 75 senttiä, nuoli 115 senttiä. Kaikilla on samanpituiset harppuunat, jatkoi Lahikainen.
Uudenkaupungin kisassa oli osallistujia 15. Yhtään naista ei nyt ollut joukossa.
– Täällä on vain yksi rata käytössä, joten enempää ei olisi osallistujia sopinutkaan. Siinäkin on jo tiukkaa, että ehditään kaikki suoritukset käydä läpi, Lahikainen laski.
Lahikaisen mukaan lajin keskivertoharrastaja ei ole mikään junnu enää.
– Keski-ikäisiä, pitkään kalastaneita, Kaikki ovat tulleet kalastuksen kautta tähän mukaan. Tämä on oikeastaan tällainen talvilaji, joka pitää yllä ampumataitoa, määritteli Lahikainen.
– Yllättäen he, jotka ovat hyviä ampumaan meressä, eivät niin vain pärjää täällä altaissa. On ehkä niin eri asia ampua paikalla olevaan maaliin, kuin liikkuvaan kalaan, mietti Lahikainen.
Maalitaulun halkaisija on yhdeksän senttiä.
Ville Lahikainen kertoi, että Uusikaupunki valikoitui kisapaikaksi olosuhteiden takia.
– Järjestimme tässä samalla vuosikokouksemme. Paikallinen Matti Pyykkö kertoi, että Uudenkaupungin uimahalli olisi sopiva paikka ja Aki Myllynen sai sovittua täällä asiat. Viime vuonna olimme Veikkolan sukellusluolassa, jutteli Lahikainen.
– Nyt oli paljon osallistujia täältä länsirannikolta, myös Turusta, Raumalta ja Porista. Me ajelimme sitten Helsingistä tänne.
Suomalaisia on houkuteltu jo kansainvälisiin kisoihinkin.
– Ranskalaiset houkuttelevat kovasti tuonne toukokuun MM-kisoihin Bretagneen. Emme nyt lähetä joukkuetta. Meillä kun ei vielä ole virallisen lajin asemaa, niin emme luultavasti saisi mitään tukea mistään. Ja olemme vielä hiukan kaukana siitä kansainvälisestä tasosta. Ehkä pitäisi lähteä johonkin kisaan katsomaan, miten se kansainvälinen touhu toimii, pohdiskeli Lahikainen.
Ari Anteroinen