Kun eri puolilla maata tehtävät havainnot yhdistetään samaan tietokantaan ja havainnointia tehdään säännöllisesti vuodesta toiseen, voidaan tietoja hyödyntää tutkimustyössä. Tavallisten ihmisten osallistumista hyödyntävää tutkimusta kutsutaan usein kansalaistieteeksi.
Kansalaistieteellä on meillä Suomessa pitkät perinteet luonnon tutkimisessa. Riistaeläinten kantojen seuraamisessa on hyödynnetty kansalaishavaintoja jo vuodesta 1945.
Luonto-Liitto on kannustanut keväthavaintojen tekemiseen lähes yhtä pitkään. Kevään merkkien tarkkailu alkoi 1961 pohjoismaisena yhteistyönä. Vuonna 1976 Kevätseurannasta tuli maakohtainen havainnointitapahtuma.
Kansalaisten tekemät havainnot ovat tärkeässä roolissa suomalaisen luonnon tutkimuksessa. Lukuisat tutkijat hyödyntävät kerättyjä tietoja. Tehtyjen tutkimusten perusteella laaditaan asiantuntijalausuntoja ja jopa poliittisia päätöksiä. Ei siis ole aivan merkityksetöntä viettää tammikuun viimeisenä viikonloppuna tunti pihapiirin lintuja havainnoiden Pihabongaus-tempauksessa.
Kansalaistiedettä tehdään luonnontieteiden lisäksi muillakin tieteenaloilla. Joillekin arkeologisille kaivauksille voidaan päästää myös maallikkoja työskentelemään valvotusti. Yhteiskuntatieteissä kansalaisilla on mahdollisuus osallistua esimerkiksi vastaamalla erilaisiin kyselytutkimuksiin.
Maallikoiden osallistuminen tieteen tekemiseen on arvokasta, sillä monella alalla tutkimusrahoitus on niukkaa. Ympäristön tarkkailussa myös alueellinen kattavuus vaikkapa riistalajien tai kevään merkkien havainnoimisessa on tärkeää. Suomessa ei yksinkertaisesti riittäisi osaavia ammattitutkijoita tekemään yhtä laajoja seurantoja.
Kansalaistieteen tekemisessä on myös rajansa. Ohjeistuksen tulee olla hyvin tarkka, jotta vältytään suurilta virheiltä. Näin kerätty tieto on mahdollisimman luotettavaa.
Ammattitutkijoidenkin tekemässä tutkimuksessa on inhimillisten virheiden mahdollisuus, ja tämä otetaan huomioon tieteellisessä tutkimuksessa. Kansalaistieteen on läpäistävä tieteenalansa asiantuntijoiden vertaisarviointi samalla tavoin kuin jokaisen tieteellisen tutkimuksen.
Yhdessä ympäristöä tarkkailemalla luonto tulee eri tavalla läheiseksi. Yläkoululaisena osallistuin ensimmäistä kertaa Kevätseurantaan. Muistan maaliskuisen viikonlopun loskaisen upottavan lumen ja kylmät varpaat. Muistan kevään ensimmäiset pajunkissat. Ja sen, kuinka tärkeältä tuntui kirjata havainnot osaksi suurempaa kokonaisuutta.
Osallistumalla erilaisiin luontohavaintojen keräämiseen voi luontoretkistä tulla erityisen arvokkaita ja merkityksellisiä. Yksityisen ilon lisäksi syntyy myös jaettu kokemus: on mahdollisuus olla osa pitkää jatkumoa ja ihmisiä, jotka työskentelevät luontomme parhaaksi.
Teksti: Lily Laine, kuva: Maija Karala