Iisak Vainio mukana suurissa hallikisoissa – seuraa vaihtanut Emma Helminen viestipronssille

0
Emma Helminen (vas.) juoksi pronssille yhdessä uusien seurakavereidensa Liinu Salmen, Alexia Myllymäen ja Ilona Nordmanin kanssa.

Uudenkaupungin Kenttäkarhujen Iisak Vainio osallistui viikonloppuna suuriin yleisurheilun juniorihallikilpailuihin Tampereella. Junior Indoor Gamesissa oli mukana lähes 1500 urheilijaa.

Iisak osallistui 13-vuotiaiden 60 metrin sileälle ja aidatulle matkalle sekä pituuteen.

60 metrillä Iisak juoksi alkuerässään ajan 8,53 ja selviytyi jatkoon ollen eränsä kolmas. Sijoitukset ratkottiin kahdessa erässä, joista Iisak juoksi ensimmäisessä ajan 8,56 ja oli seitsemäs. Toisessa erässä kahdeksan juoksijaa meni kovempaa, joten Iisakin loppusijoitus oli 15. Mukana oli peräti 37 kilpailijaa.

Voiton vei Joensuun Katajan Toivo Takanen ajalla 7,86.

60 metrin aidatulla matkalla juostiin vain neljä erää ilman jatkoeriä. Iisak oli mukana kakkoserässä, jossa oma ennätys 10,66 riitti neljännellä sijalle. Kahdessa jälkimmäisessä erässä ajat olivat monella kovempia ja Iisakin loppusijoitus oli 13. Taakse jäi kuitenkin kymmenkunta juoksijaa. Voittoon pinkoi Tampereen Pyrinnön Justus Jokihaara ajalla 9,90.

Pituudessa Iisak Vainio oli 15. tuloksella 420. Voittoon ponkaisi kovalla tuloksella 539 Turun Urheiluliiton Lukas Lehtokannel . Kukaan muu ei ylittänyt viittä metriä. Mukana oli 26 kilpailijaa.

Kenttäkarhuista ei ollut mukana muita kilpailijoita, mutta Kenttäkarhuista Rauman Urheilijoihin vaihtanut Emma Helminen oli komeasti neljäs T15-sarjan 300 metrillä. Emma voitti oman eränsä ennätyksellään 43,51, mutta viimeisessä erässä kolme tyttöä juoksi kovempaa. Voiton vei Kuivasjärven Auran Emma Juntunen ajalla 41,30. Osallistujia oli 33.

Emma Helminen oli mukana myös Rauman Urheilijoiden 4×100 metrin viestissä, josta saavutuksena oli pronssia. RaumU voitti eränsä ajalla 51,43, mutta seuraavassa erässä Tampereen Pyrintö (50,16) ja Tapiolan Honka (51,40) ennättivät edelle.

Emman lisäksi joukkueessa juoksivat Liinu Salmi , Ilona Nordman ja Alexia Myllymäki .

Laitilan Jyskeestä Tampereella kilpaili neljä nuorta. Heistä parhaiten onnistui Oona Lapila , joka juoksi voittoon T12-sarjan 1000 metrillä ennätyksellään 3.26,39. 40 juoksijan joukossa Jyskeen Sandra Palmroth oli samassa kisassa seitsemäs.

Kymmenen parhaan joukkoon sijoittuivat myös Elias Hyytiä , joka oli M17-sarjan seipään kuudes ja useammassa lajissa urakoinut Sofie Palmroth , joka oli T10-sarjan kiekon kymmenes.