Jäähallissa luistellaan ihmemaassa – VSTL järjestää lauantaina kevättapahtuman

0
Vakka-Suomen Taitoluistelijat pääsevät lauantaina esiintymään Liisa ihmemaassa -teeman mukaisesti.

Lauantaina Uudenkaupungin jäähallissa seikkaillaan tai paremminkin luistellaan ihmemaassa. Vakka-Suomen Taitoluistelijat järjestävät koko perheelle suunnatun Päivä ihmemaassa -tapahtuman, jonka huipentumana on seuran luistelijoiden esittämä Liisa ihmemaassa -näytös.

Esitys on vuonna 2020 perustetun seuran ensimmäinen yleisönäytös Uudessakaupungissa. Aikaisemmin VSTL on järjestänyt kevät- ja joulunäytöksiä Laitilassa.

– Koronapandemia on hieman sotkenut edellisien vuosien järjestelyitä ja on jouduttu perumaan tapahtumia kalkkiviivoilla. Nyt sitten järjestetään kerralla iso tapahtuma, seuran valmentaja Milla-Riikka Aaltonen kertoo.

Ainutlaatuisen lauantain näytöksestä tekee myös se, että sen ympärille on rakennettu oheistoimintaa jäähallille, johon kuuluu muun muassa ongintaa, arpajaisia, kasvomaalausta ja herkkubaari.

Esityksessä on mukana seuran kaikki jäsenet aivan pienimmistä eli nelivuotiaista aina vanhimpiin 17-vuotiaisiin. Kaiken kaikkiaan esiintyjiä on lähes 40.

– Ohjelmia aloitettiin harjoittelemaan kolmisen viikkoa sitten, mutta taustavalmisteluja ollaan tehty jo tammikuusta lähtien.

Aaltonen toteaa, että kevät on aina haastavaa aikaa näytösharjoittelulle, koska kisoja on niin paljon. Seuran jäsenistä lähes kaikki kilpailevat myös, joten kilpailuohjelmien harjoitteluille on varattava tarpeeksi aikaa.

– Tulemme hyödyntämään näytöksessä hiukan luistelijoiden kilpailuohjelmia, joten se varmasti helpottaa heitä.

Syksystä lähtien seurassa on luistellut kaksi ukrainalaista luistelijaa, jotka pääsevät ensimmäistä kertaa esiintymään. Aaltonen kertoo, että seura on tarjonnut heille mahdollisuuden olla ilmaiseksi mukana sekä talkoovoimin heille mahdollistaneet asut ja varusteet.

– He olivat syksyllä ensimmäisen kerran taitoluistelemassa ja nyt he pääsevät ensimmäistä kertaa ison yleisön eteen. Tosi innokkaita ja lupaavia harrastajia, valmentaja kehuu.

Esitys noudattaa aikalailla alkuperäisen lapsille suunnatun Liisa ihmemaassa -elokuvan juonta, joten tuttuja kohtia yleisö näkee varmasti jäällä. Aaltonen paljastaa, että jäällä nähdään paljon hienoja lavasteita, musiikkia sekä värivaloja.

Luistelijoiden vaatetukseen on myös panostettu paljon.

– Ikäryhmät ovat pitäneet omia talkooiltoja ja askarrelleet itselleen pukuja. Sitten on lasten perheiltä saatu pukuja lainaksi sekä he ovat auttaneet talkoissa. Hienoa, kuinka hyvin perheet ovat luistelijoiden taustalla olleet auttamassa heitä.

Valmentaja lupailee, että lauantaina yleisö näkee hienon esityksen, jossa luistelijat pääsevät näyttämään tällä kaudella opittuja taitoja.

– Esimerkiksi hienoja kaksoishyppyjä ja taidokkaita piruetteja on luvassa, Aaltonen ennakoi.

Päivä ihmemaassa Vakka-Suomen Taitoluistelijoiden kevättapahtuma Uudenkaupungin jäähallissa 1 .4. klo 13.00 alkaen.