Uudessakaupungissa on hanke, jossa uudistetaan Alistakatua noin kahden sadan metrin matkalta. Työ on vielä kesken, mutta kokonaisrakennusaika on varmaan noin kaksi vuotta.
Mannerheiminkadun varrella on Suomen suurin kirjasto Oodi. Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi suunnitelman tammikuussa 2015 ja rakentaminen alkoi saman vuoden jälkipuoliskolla. Rakennus avattiin yleisölle 5. joulukuuta 2018. Rakennusaika on ollut reilu kolme vuotta.
Alisenkadun varrella on arvostettumme kaupunginkirjastomme. Sen kunnostushankeen alkamishetkeä voidaan pitää kesäkuuta 2020, mutta varsinaiset rakennustyöt eivät ole oikeastaan vielä alkaneetkaan. Lehtitiedon mukaan alku olisi syksyllä 2023 ja rakennustyöt kestäisivät kahdeksan kuukautta. Joka tapauksessa on selvää, ettei kirjastomme kunnostusaika ole lyhyempi kuin Oodin uudisrakennus. Kirjastohanke tulee kestämään kauemmin kuin Oodin rakentaminen. Jopa neljä vuotta.
Hyvinvointikeskus Wintteri on aikataulussa (kaupunginvaltuusto 6.2.2023).
Olkiluoto 3 -ydinvoimalaitoksen rakennustyöt alkoivat kesäkuussa 2005. Sen piti olla kaupallisessa käytössä vuonna 2009. Eikä se ole vielä tällä hetkellä alkuvuonna 2023. Alkuperäinen kustannusarvio oli 3,2 miljardia euroa. Lopullinen hinta tulee olemaan moninkertainen.
Loviisan ydinvoimalan rakennustyöt alkoivat vuonna 1971. Voimalaitoksen ensimmäinen vaihe käynnistettiin vuonna 1977 ja toinen 1980. Laitos on toiminut lähes puoli vuosisataa ja on saanut käyttöluvan vuoteen 2050.
Olkiluoto-hankkeessa on ollut kaikki digi-ajan välineistö käytettävissä. Loviisa toteutettiin laskutikkua, kynää ja paperia käyttäen.
Seppo Sjöblom
Rakennusinsinööri