Mukana on noin kolmeltakymmeneltä taiteilijalta hyvin erilaisia ja eri tyylisuuntia edustavia maalauksia. Taiteen eteen ovat syksystä lähtien ahkeroineet Tiistai- ja Torstaimaalarit.
– Kurssilaiset toivoivat hyvin paljon erilaisia teemoja, tiistairyhmää vetävä Sanna Halme kertoo.
Niinpä seinillä on niin surrealistisia, abstrakteja kuin esittäviäkin tauluja. Joihinkin on haettu inspiraatiota 1920- ja 1930-luvuilta.
Yhteen teemaan keskityttiin kerrallaan noin kuukauden päivät. Yhden kuukauden teemana oli abstrahointi, jolloin mallina olevasta valokuvasta edettiin kohti abstraktimpaa suuntaa.
– Mennään kohti abstraktia ilman, että on täysin abstraktia, Halme selventää.
Lukukauden aikana järjestettiin myös kaksi lyhytkurssia, valon ja varjon kurssi sekä elävän mallin kurssi.
Osa maalareista on tullut mukaan lyhytkurssien kautta. Esimerkiksi Mirva Mattsson oli mukana valon ja varjon kurssilla ja innostui.
Hänellä ei ollut työelämänsä aikana mahdollisuutta keskittyä taiteeseen, mutta nyt hän palasi teiniaikojen harrastuksen pariin.
– Kuvanveistoa olen harrastanut, ja piirustusta 15-vuotiaana. Nyt sain lähdettyä, oli vain 50 vuotta välissä, Mattsson naurahtaa.
Mattsson pääsi käyttämään esimerkiksi lyijykynää, mistä hän nautti, mutta myös muut kurssilla läpi käydyt tekniikat viehättivät. Kehuja lähti myös kurssin vetäjän Sanna Halmeen suuntaan.
Kati Vikatmaa oli aiemmin mukana Juhani Nordmanin torstairyhmässä ja nyt syksystä lähtien Tiistaimaalareissa.
Aikoinaan piirustuskurssin Turussa käyneellä Vikatmaalla ei Mattssonin tavoin ollut työelämän aikana aikaa maalata, mutta myöhemmin hän on kokeillut monia eri tekniikoita.
– Olen enemmän maalannut öljyväreillä, mutta nyt akryyliväreillä ja vesiliukoisilla öljyväreillä, mistä ei tule hajuja.
Mattsson ja Vikatmaa olivat innoissaan eri tyylilajeista ja oppivat paljon lukukauden aikana. Mattsson iloitsi jo etukäteen tulevista kursseista. Esimerkiksi kesällä saattaa olla luvassa maisemamaalausta Myllymäellä, jos vain sää antaa myöden.
Mattsonilta on Crusellissa esillä kuusi työtä, Vikatmaalta viisi. Yksi silmiinpistävistä tauluista on Vikatmaan Euroviisu-edustaja Käärijää edustava taulu, jossa mennään hieman abstraktimpaan suuntaan.
Toisessa osassa näyttelytilaa on Torstaimaalareiden töitä. Juhani Nordmanin vetämä ryhmä on kokoontunut jo vuosia.
– Koronan takia jaettiin ryhmä kahtia, kun tuli rajoitus, ettei saa olla kymmentä enempää, Nordman kertoo.
Näin syntyi perinteisen torstairyhmän lisäksi Tiistaimaalarit. Norman korostaa ryhmän sosiaalista puolta. Maalaamisen ohella seurustelu on tärkeää.
– Tämä on eläkeläisryhmä pitkälti, koska se on päiväryhmä.
Toisin kuin Sanna Halmeen vetämässä ryhmässä, ei Nordmanilla ole valmiita aiheita.
– Jokainen saa valmistella teemansa itse.
Tauluista erottuu maisemia, asetelmia ja ihmisiä sekä hieman abstraktimpaa sävyäkin.
Vakka-opiston Uudenkaupungin kuvataidekurssien näyttely on esillä Kulttuurikeskus Crusellissa 15.3.–29.3.