
Kulttuurikeskus Crusellin alakerrassa hääräsi torstaina suuri joukko pystyttämässä Vakka-opiston kädentaitojen kevätnäyttelyä, joka on jälkeen todella monipuolinen.
– Tämä lukuvuosi on ollut onnistunut. Kursseilla on ollut paljon kurssilaisia muutaman koronavuoden jälkeen, kädentaitojen opettaja Marita Karlsson iloitsee.
Hän laskeskelee, että Crusellissa on ainakin kolmentoista eri kurssin aineistoa. Pidempien kurssien lisäksi on järjestetty lyhytkursseja.
– On ollut mekko- ja huovutuskursseja esimerkiksi, Karlsson sanoo.
Neule- ja ompelukurssien ohella esillä on esimerkiksi nypläys-, kirjonta- ja huopakurssien lopputuloksia.
– Päiväryhmissä on enemmän eläkeläisiä, mutta kyllä nuorempiakin on mukana, esimerkiksi mekkokurssilla. Valtaosa on ikäihmisiä, joilla on enemmän aikaa harrastaa, Karlsson myöntää.
Jaana Putro ja Marjatta Kinnunen kehuvat Hannele Mäki-Ettala-Mustosen vetämää kirjontakurssia, jossa sai opetella uusia tekniikoita.
– Esimerkiksi ketjuttaminen tuli ihan uutena, Putro sanoo.
Kirjonta on nykyisin suosittua myös nuorten keskuudessa, joten kurssilla oltiin muodin aallonharjalla.
– Tuftauksesta on tullut ihan muoti-ilmiö. Joskus 50-luvulla sitä tehtiin ja jostain se on tullut uudestaan, Kinnunen tietää.
Nuorten suosimat tekstit eivät aina ole ihan joka seinälle sopivia. Siksi tällä kurssilla valittiin mietelauseita, joita voisi kutsua myös voimatauluiksi.
Putro kertoo innostuksensa lähteneen siitä, että pääsee eroon vanhoista langoista. Kinnunen puolestaan on innostunut käsitöistä vasta myöhemmällä iällä, vaikkei hänkään ihan ensimmäistä kertaa ollut tekemässä.
Molemmat olivat mukana aiemmin rekipeittokurssilla, jonka tilalle kirjonta on nyt tullut.
– Olen tehnyt kotona verhotkin rekipeittotekniikalla, Kinnunen kertoo.
Jos langat, kankaat ja mietelauseetkin ovat kierrätystavaraa, niin toki myös kehykset ovat kirppareilta löydettyjä.
Sama teema näkyi Brita Laineen vetämällä kahvipussikurssilla, jossa Ritva Caselius on tehnyt perinteisten laukkujen ja pussien lisäksi leipälaatikon ja hieman suuremmille kynille sopivan penaaliin kahvipusseista.
– Niitä saa tehtyä niin nopeasti ja on mukava näpertää. Vain mielikuvitus on rajana, niin paljon on erilaisia malleja, Caselius sanoo.
Leipälaatikosta on leivänmurut helppo siivota pois ja laukut pysyvät pitkään uuden veroisina.
– Näihin ei lika tartu, eivätkä ne kastu, Caselius kehuu.
Yhteen laukkuun voi mennä pari sataa kahvipakettia, joten ihan pienestä ne eivät synny.
Laine välttää sanomasta kahvipusseja roskiksi, vaan ennemminkin ne ovat joillekin turhia. Niistä kuitenkin syntyy toisen aarteita, kuten Caselius kuvailee tuotoksia.
Myös kahvipussikurssilla käytetään paljon erilaisia tekniikoita, kuten ruutu- ja hakaketjutekniikoita.
– On mielenkiintoista, miten paljon erilaisia malleja ja tekniikoita voi olla. Hän antaa meille aina uutta inspiraatiota, Caselius kehuu toistakymmentä vuotta opistossa työskennellyttä opettajaansa Lainetta.
Vakka-opiston kädentaitojen kevätnäyttely avautui perjantaina ja kurssien työt ovat esillä Kulttuurikeskus Crusellissa 13.4. saakka.