Kommentti: Pitkäjänteistä suuntaa kaivataan haileirissä

1
Korihaissa puhaltaa jälleen muutoksen tuulet.

On hyvin perusteltua sanoa, että Tero Vasell on vahvoilla, kun Korisliigan muut valmentajat ja kapteenit valitsevat kauden parasta valmentajaa. Ensimmäistä kauttaan päävalmentajana toiminut Vasell onnistui luomaan Korihaille sellaisen identiteetin, että joukkue pystyi kilpailemaan käytännössä jokaista joukkuetta vastaan, vaikka materiaali ei aina antanut uskoa siihen.

Kun katsoo lähihistoria taaksepäin, Vasell oli paras valmentaja, mitä Uudessakaupungissa on nähty sitten Jyri Lehtosen. Siksi Vasellin lähtö yhden kauden jälkeen harmittaa varmasti jokaista. Mutta hänen päätöksensä olla käyttämättä ensi kauden optiota on silti ymmärrettävä: lapsiperheen isyysaikaa kun ei koskaan saa takaisin.

Korihait on jälleen tilanteessa, että uusi valmentaja pitää palkata ja ”projekti” aloitettava alusta. Urheilumaailmassa puhutaan paljon siitä, kuinka tuloksia saadaan pitkäjänteisen työn kautta. Korihaita on seitsemän kauden aikana valmentanut vähintään yhden ottelun ajan kahdeksan eri valmentajaa (Jarno Nikula, Petri Helminen, Damion Dantzler, Jouni Grönroos yhden ottelun ajan, Pedro Monteiro, Jordi Juste, Teemu Turunen ja Vasell). Bojan Sarcevic aloittaa syksyllä kolmannen vuoden nykyisestä sopimuksestaan ja hän saa sille ajalle neljännen päävalmentajan.

Moni ei varmaan muista, mutta huhtikuussa 2019 ensimmäisen kerran mainostettu Korihait 2024 -projektin tavoitteena oli, että ensi kaudella pelattaisiin kärkisijoista. Korona varmasti sotki ainakin taloudellisesti tällaisen pitkäntähtäimen projektin toteutumista, mutta urheilutulokseen tähtäävä pitkänajan projekti ei voi onnistua, jos jokaisena vuotena joukkuetta johtaa eri projektipäällikkö.

Toivoa kuitenkin luo se, että viime kauden kotimaisilla pelaajilla on optiot ja he voivat jatkaa myös ensi kaudella. Jatkosopimukset mahdollistaisivat pelaajien suunnalta valmiin rungon, joka helpottaisi myös uutta valmentajaa.

Koriskauden jälkeinen aika on aina mielenkiintoista, kun joukkueita rakennetaan ja voimasuhteita spekuloidaan. Toivottavaa olisi, että seuraan saataisiin monivuotinen valmentaja ja viime kauden runko pysyisi samana.

Uusikaupunkilainen koripalloyhteisö on jälleen löytänyt itsensä Pohitulliin. Seuran fanit ansaitsisivat sen, että seuran suunta olisi tulevaisuudessa selkeä.

1 KOMMENTTI

  1. Ennen kauden alkua Korihaita veikkailtiin jopa playoffs-joukkueeksi. Tammikuun loppuun mennessä joukkue oli voittanut kuusi ottelua kahdestakymmenestäkolmesta ja varmisti sarjapaikkansa vasta muutamaa kierrosta ennen sarjan loppua. Joukkue oli Korisliigan toiseksi viimeinen.

    Näillä meriiteillä Korisliigan kauden valmentaja. Ok.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän