Kulttuuri vahvistaa kriisinkestävyyttämme

0

Uudenkaupungin Sanomien kolumnikirjoituksessa 21.3.2023 tuotiin esille kulttuurin merkittäviä, myönteisiä vaikutuksia ihmiseloon. Kirjoitin samassa lehdessä (18.1.2023) kulttuurista elinvoimatekijänä, jopa elinkeinotoiminnan yhtenä ”keihäänkärkenä”. Tämä on entistä tärkeämpää kuntien tehtävien muututtua vuodenvaihteessa.

Kulttuurin tärkeys todetaan perustuslaissamme (2 §): ”Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille.” Kulttuuriperintöön liittyy tärkeänä osana sotiemme veteraanien perintö ja perinteet. Tuo perintöhän on itsenäinen isänmaa.

Yli sadan vuoden saavutukset ovat siirtymässä osaksi kansakuntamme historiaa ja kulttuuriperintöä, jonka soisi muistuvan mieliin tulevina vuosina ja vuosikymmeninä sekä antavan hyviä eväitä tuleville päättäjillemme – muun muassa yhdessä tekemisen taidosta, yhteisvastuusta ja vastuuntunnosta. Näiden merkitys vain korostuu nykyisessä turvallisuuspoliittisessa tilanteessa.

Valtioneuvosto on ollut ajan tasalla antaessaan periaatepäätöksen kulttuuriperintöstrategiasta 2023–2030. Siinä todetaan kulttuuriperinnön olevan voimavara tulevaisuuden kestäville ratkaisuille yhteiskunnan kaikilla osa-alueilla.

Hengen ja ruumiin kulttuuri vahvistaa myös kriisinkestävyyttämme.

Hannu Luotola

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän