
Kaupunginhallitus teki helmikuussa kielteisen päätöksen, jonka mukaan se ei korvaa Hallun, Kallelan ja Varhelan alueen Kyläyhdistys Hakavalle ukrainalaisten majoituksesta syntyneitä kustannuksia. Hakava anoi kaupungilta tukea 15 960 euron kulujen korvaamiseksi. Summa on kertynyt kahdeksan kuukauden majoituksen ajalta.
Tämän viikon maanantaina kaupunginhallitus käsitteli Kyläyhdistys Hakavan kyseiseen päätökseen tekemää oikaisuvaatimusta. Hakava on listannut oikaisuvaatimukseen perusteita muun muassa laillisuuteen, asioiden käsittelyyn, tasa-arvoiseen ja tasavertaiseen kohteluun sekä viranomaistahojen toimintaan liittyen. Hakavan oikaisuvaatimuksen ovat allekirjoittaneet yhdistyksen puheenjohtaja Matti Puukki ja sihteeri Vesa Kiertokari.
Kaupungin mukaan oikaisuvaatimuksessa ei ole esitetty sellaista laillisuus- tai tarkoituksenmukaisuusperustetta, jonka johdosta kaupunginhallituksen helmikuussa tekemää päätöstä olisi syytä muuttaa.
Kaupunginhallitus päätti siis maanantaina hylätä Kyläyhdistys Hakavan tekemän oikaisuvaatimuksen ja se totesi samalla, että helmikuinen kaupunginhallitus on tehty oikeassa järjestyksessä, eikä sitä ole syytä muuttaa.