Pentti Ahtiainen kertoi merellisessä illassa vuosikymmenien monipuolisen tutkimuksen tuloksena Sundholman merellisestä menneisyydestä. Tuo tutkimus on käsittänyt kirjallisiin lähteisiin perehtymistä, arkeologisia löytöjä, muinaiskasvien viestien tulkintaa ja paljon muuta. Lyhyesti ilmaistuna hänen viestinsä oli selvä: merellä ja sen hyödyntämisellä on ollut Sundholmalle suuri merkitys.
Aihe kiinnosti sangen suurta joukkoa, sillä merellisessä illassa oli kuulijoita yli kaksisataa.
Miksi asutusta sijoittui Arvassalon saarelle jo varhain, Pentti Ahtiainen pohti ja vastasi kysymykseensä vakuuttavasti: siellä oli suojaisia lahtia asuttavaksi, hyviä kalavesiä ja riistamaita, erinomaisia satamapaikkoja vanhan vesiväylän varrella ja myös vesiväylien turvaajia rälssien syntymisen myötä.
Kalannista johti jo 600-luvulla kauppaväylä Ahvenanmaalle ja Ruotsiin ja myös friisiläisiä kauppiaita liikkui noihin aikoihin näillä vesillä. Birkan kauppamahti ja sen yhteys Kalantiin syntyi 600-luvun lopulla ja jatkui parisataa vuotta.
– Kalanti oli läntisen rannikkoalueen ulkomaankaupan solmukohta ja satama ja kauppiaiden käyttämä vesiväylä kulki Lautveden kautta, Pentti Ahtiainen korosti.
Myöhemmin suunnilleen tuhatluvun alussa merenkulku siirtyi vakkasuomalaisten omiin käsiin ja samalla Lautveden merkitys kaupassa korostui.
– Kauppapaikkoina toimivat Pitkäluodon Pörkki, Sundholman Pirukkala ja ilmeisesti myös Saranperän niemeke Haapaniemessä sekä Valkkimeren takana Vähä-Kuuavuori, hän luetteli.
Kalantiin tuotiin myytäviä tuotteita Pirkkalasta, Eurasta ja muualta sisämaasta talvikautena ja ne varastoitiin noiden kauppapaikkojen läheisyyteen.
Sakari Hinneriä siteeraten Pentti Ahtiainen kertoi, että vanhimmat asuinpaikat alueella olivat Arvassalon Myllykallion eteläpuolella ja Paalamäessä. Niitä on asutettu todennäköisesti jo noin 1000-luvun alusta lähtien, ensin kausittaisesti kalastus- ja eräalueina. Vanhakartanon Kulman pohjoispuolella on myös vanha mäkipelto ja runsaslajinen keto.
Ensimmäinen alueen asiakirjamaininta löytyy vuodelta 1374. Siinä käskynhaltija Ernst von Dotzen todistaa, että Arvassalo-niminen tila on vapautettu kaikista veroista. Tilan omistajina olivat Peder ja Jöns Arvassalo , lisänimeltä ”Kalenske” eli kalantilainen. Kittamaan saarialue oli asiakirjan mukaan tilan alainen rälssi.
– Sittemmin Kittamaan omistusriita sotki pahasti maanomistajien välejä, Pentti Ahtiainen kertoi.
Arvassalo eli tuleva Vanhakartano siirtyi monien omistusvaihdosten kautta lopulta Valborg Flemingille .
– Siitä alkoi Flemingien aika. Vanhakartanon mahdista ja sen noususta huolehti sitten 1400-luvulta lähtien Flemingien suku, hän korosti.
Upplanninlaki näyttää Pentti Ahtiaisen mukaan olleen käytössä Kalanninmaalla jo ennen ristiretkiä. Laissa oli kaikkiaan 33 kaarikokoelmaa eri tarkoituksiin: kaupankäyntiin, maanjakoon, oikeudenkäyntiin ja kirkolliseen toimintaan.
– Merellisesti merkittävin oli puolustukseen liittyvä lain ”Kuninkaankaaren” säännöstö, joka määräsi kokoamaan sotajoukon. Sen yksikkönä oli sadan miehen sotilasosasto. Merellistä puolustusjärjestelmää kutsuttiin nimellä Ledung.
– Jokainen Ledung-laivakunta varusti yhden laivan tai taistelualuksen, jonka päällikkönä oli perämies. Yksi taistelualus saattoi sijaita Taivassalossa. Paikalliset ledung-alukset olivat kevyitä soutu- ja purjeveneitä, joiden pituus oli noin 10–15 metriä ja leveys 2–3 metriä. Airopareja oli 5–7 ja miehistö koostui kahdesta soutujoukkueesta eli yhteensä 15–30 miehestä.
– Jokainen sadan asemiehen ”satakunta” varusti puolestaan neljä kevyttä alusta. Yksi aluksista oli mahdollisesti Vartiovuorella Koutussa ja toinen Paalilassa. Kummassakin oli 10–15 miestä.
Ledung-puolustusjärjestelmään kuului Uudenkaupungin lähivesillä ainakin kolmenlaisia vartioketjuja.
– Uloin vartiopaikka oli ehkä Putsaaressa, välivartio mahdollisesti Vaakuan pohjoiskärjessä ja sisin Sundholman Vartiovuorella, jonne on näköyhteys Vaakuasta. Molemmat Sundholman lähikauppapaikat Saraperässä ja Pirukkalassa olivat Vartiovuoren vartion ulottuvilla, Pentti Ahtiainen korosti.
Vartio takasi kaupparauhan ja talviaikana mahdollisesti kauppapaikoille varastoitujen tuotteiden, kuten turkisten, säilymisen. Kauppatavaroiden varastamisesta Upplanninlaki määräsi hirsipuuhun!
Tämä järjestelmä hiipui vähitellen 1400-luvulla ja viimeistään Uudenkaupungin perustamisen aikoihin.
Merellinen ilta on katsottavissa nauhoitteena merihistoriallisen yhdistyksen nettisivujen kautta.
Matti Jussila
