Novidaan haetaan kymmentä uutta päällikköä

0

Novidan yhtymävaltuusto hyväksyi viime vuoden lopulla oppilaitokselle uuden organisaatiomallin. Uusi organisaatio aloittaa 1.8.2023. Samassa kokouksessa yhtymävaltuusto päätti lakkauttaa kuntayhtymäjohtajan viran ja perustaa johtavan rehtorin viran.

Yhtymähallitus on päättänyt perustaa kaksi rehtorin virkaa, yhden kehityspäällikön viran, yhden opiskelupalvelupäällikön viran sekä kuusi koulutuspäällikön virkaa.

– Meiltä on eläköitymässä monta ihmistä ja nyt on hyvä aika tehdä samalla organisaatiouudistus, Novidan Uudenkaupungin ja Liedon yksikön apulaisrehtori Juha Jokinen sanoo. Myös Jokinen itse on jäämässä eläkkeelle syyskuun alusta alkaen. Hän on toiminut näiden kahden yksikön apulaisrehtorina 3,5 vuotta. Apulaisrehtorina hän on työskennellyt vuodesta 2011 alkaen. Työvuosia Novidassa hänelle on kertynyt kaikkiaan 35 vuotta, kun hän aloitti sähkötyön opettajana.

Uusien virkojen hakuaika on päättynyt ja hakijoiden haastattelut ovat alkamassa. Jokinen kertoo, että Uudenkaupungin ja Liedon yksikköjen johtoon valitaan oma rehtori, lisäksi Uuteenkaupunkiin sijoittunee opiskelupalvelupäällikkö sekä näihin kahteen yksikköön kolme koulutuspäällikköä.