Keskiviikkona Pakkahuoneen puodissa Uudenkaupungin Novidan liiketoiminnan 2. ja 3. vuoden opiskelijat pääsivät teorialuentojen sijasta todelliseen myyntityöhön.
Novidan ja Ukipoliksen hallinnoiman Ruokasektorin koordinaatiohankkeen yhteistyönä järjestetyssä ”Maukasta foodii läheltä” -lähiruokatapahtumassa opiskelijat myivät lähialueen yritysten tuotteita asiakkaille osana perustutkinnon opintokokonaisuutta.
– Halusimme, että opiskelijat pääsevät tekemään käytännön työtä. Tässä tapahtumassa opiskelijat ovat ensin tiedustelleet yrityksiä, jonka jälkeen mietitty, kuinka paljon ja mitä yritykseltä ostetaan, liiketoiminnan opettaja Laura Lehmuskoski taustoitti.
Liiketoiminnan opiskelijoita on ryhmässä yli 20, mutta paikalla puodissa oli 14 opiskelijaa. Tiedustelun lisäksi opiskelijat ovat suunnitelleet tapahtuman markkinointia, järjestelyjä sekä toimivat tapahtumassa henkilökuntana.
– Tapahtuma toimii opiskelijoille myös myyntikilpailuna, jossa myyntiä seurataan ja kuka parhaiten myy tuotteita. Yrittäjäyhdistys on luvannut parhaimmille lahjakorttipalkintoja, Lehmuskoski kertoi.
Puodissa oli edustettuna 15 eri yritystä lähialueelta. Lehmuskosken mukaan yrityksiä oli helppo löytää ja he lähtivät ilomielin mukaan.
Myynnin tutkinnonosan ammattitaitovaatimusten mukaan opiskelijan osaamistavoitteita ovat muun muassa myyntitilanteisiin valmistautuminen, asiakkaiden kontaktoiminen, tuotetuntemus ja myynnin jälkitoimien hoitaminen.
Näitä asioita on päässyt toteuttamaan opiskelija Mika Huuskonen, joka muiden opiskelijoiden tavoin, on kontaktoinut eri yrityksiä ja yrittänyt saada sopivia tuotteita myyntiin. Puodissa Huuskonen esitteli muutamien yritysten tuotteita asiakkaille ja kertoi niistä lisätietoa.
– Pidän itseäni asiakaspalvelulähtöisenä henkilönä ja tulen toimeen ihmisten kanssa, joten tämä homma tuntuu omalta, Huuskonen kertoi.
Kahvilapisteellä myyntiä valvoivat opiskelijat Janet Laine ja Vilma Tanner. He kertoivat, että konkreettinen myyntityö kassalla ja asiakkaiden kohtaaminen ei ole jännittänyt ja kokemuksena se on tuntunut kivalta.
– Etukäteen olemme miettineet sopivia hintoja näille kahvion tuotteille, Janet kertoi tehtävistään puodissa.
Ainoa jännityksen aihe etukäteen opiskelijoilla oli, että löytävätkö asiakkaat puotiin ja ostoksille. Ensimmäisten tuntien jälkeen ei enää tarvinnut sitä jännittää.
– On hienosti lähtenyt ihmisiä liikkeelle, opiskelijat iloitsivat.