
Nystarsin naiset ottivat lauantain selvällä voitolla tukevan otteen salibandyn ensi kauden divaripaikasta, mutta sunnuntain kotiottelussa onnetarkin pyllisti ja selkä seinää vasten pelannut Isokyrön FBC Remix onnistui tasoittamaan voitot. Paikka valtakunnan toiseksi korkeimpaan sarjaan ratkeaa lauantaina Isokyrö Areenalla.
Lauantain vieraspelissä Nystars voitti joka erän 2–0 ja loppulukemat olivat siis selvät 6–0. Nystars piti palloa enemmän ja laukoi enemmän ja tehotkin olivat hyvät. Maalissa Ruska Kerttula torjui 15 kertaa, Remixin maalivahti tuplasti enemmän.
Maalintekijät olivat Riina Rantanen kahdesti, Liina Hyytiä, Riikka Laato, Elli Heinilä ja Klinta Martinjekaba.
Sunnuntaina Pohitullissa Nystarsin vyörytys jatkui entistäkin selvempänä. Ehkä avauserässä peli oli vielä hieman varovaista, mutta kaksi viimeistä olivat Nystarsin selvää ylivoimaa.
Tällä kertaa painostus ei kuitenkaan näkynyt tulostaululla. Vieraat tekivät avausmaalin kahdeksannella minuutilla, Nenna Pantsar tasoitti reilu minuutti myöhemmin. Remix teki avauserässä toisenkin, jonka Liina Hyytiä erän lopulla kuittasi.
Remixin Pyry Kontturi täydensi hattutemppunsa toisen erän alussa. Varsinkin sen jälkeen pelin hallinta siirtyi Nystarsille ja vieraiden hyökkäykset pidemmistä painostuskausista puhumattakaan olivat harvassa. Esimerkiksi toisen erän lopulla Nystarsin jäähyn aikana vieraat eivät saaneet kuin yhden laukauksen tapaisen kohti Nystarsin maalia ja sekin meni ohi.
Kolmannen erän puoliväliässä Pohitulli räjähti, kun Klinta Martinjekaba onnistui tasoituksessa. Sen jälkeen odotettiin Nystarsin voittomaalia, mutta kylmä suihku tuli nelisen minuuttia ennen päätöstä, kun vieraat siirtyivät neljännen ja ratkaisevan kerran johtoon.
Nystars jatkoi painostusta ja otti lopussa maalivahdin pois, mutta Remixin maaliin asti palloa ei saatu.
Ruska Kerttulalle tuli torjuttavaksi 14 laukausta, joista kahdessa viimeisessä erässä kaksi kummassakin. Remixin maalivahti torjui pelissä kolmisenkymmentä kertaa ja lukemattomat olivat ne laukaukset, jotka viuhuivat hieman ohi tai juuttuivat Remixin pelaajien blokkiin.
– Lauantain pelin numerot eivät ihan kerro kaikkea, me pelasimme kyllä hyvin, mutta vastustajalla ei ollut hyvä päivä, tänään se pelasi paljon paremmin, sanoi Nystarsin valmentaja Juha Haanpää.
Nystarsilla oli kuitenkin päätöserässäkin paikat, joista peli olisi voinut kääntää, mutta hienoinen hätäilyä ratkaisupaikoissa ja vastustajan uhrautuva puolustus tekivät maalinteosta vaikeaa.
– Kaksi hyvää ja tasaista joukkuetta vastakkain. Meille sattui puolustuspäässä muutama virhe ja vastustaja rankaisi niistä. Mutta nyt mietitään viikon aikana uusia kujeita ja lauantaina lähdetään hakemaan se toinen voitto.
Jussi Arola