Kasviin on tarttunut nokisieniin kuuluva pöhö, jonka rihmastot ovat erikoistuneet elämään elävän kasvin solujen sisällä. Puolukalla loisivia pöhöjä tunnetaan kolme lajia, joista yleisin on puolukanpöhö. Sen lisäksi puolukkaa voi riivata myös puolukanversopöhö ja puolukanloistopöhö.
Erilaiset pinnat luonnossa ovat ahkerassa käytössä. Kivien ja kallioiden pinnoille kiinnittyy erilaisia sammalia ja jäkäliä, kasvejakin. Paljas maa ei ole kauaa paljaana, kun siitä jo versoo ensimmäisiä pioneerikasvien taimia. Puiden rungolla kaarnan pinnalla ja väleissä kasvaa päällyskasveja. Suojaisat kolot kutsuvat puoleensa myös sieniä, selkärangattomia sekä muita mikroskooppisia lajeja.
Jokaisella eliöllä on mukanaan lukemattomien muiden mikroskooppisten lajien kirjo. Valtaosa näistä seuralaislajeista on harmittomia. Useat ovat eri tavoin hyödyksi isännilleen, osa on jopa elintärkeitä. Seuralaislajeista vain osa elää eliöiden pinnalla. Loput ovat suojassa isäntäeliönsä sisässä – eläinten ruoansulatuselimistössä, lisääntymiselimistössä, kudosväleissä tai jopa soluissa.
Märehtijöiden ruoansulatus on riippuvainen isäntäeläimen kanssa yhteistyössä toimivista mikrobeista. Ne hajottavat märehtijöiden ravinnoksi syömää kuitupitoista ja ravinneköyhää kasviravintoa siten, että eläimet saavat riittävästi ravintoa.
Muillakin eläimillä ruoansulatuksen tukena ja apuna toimii erilaisten mikrobien armeija. Se tehostaa ruoansulatuselimistön toimintaa ja voi myös tuottaa isäntäeliölle tarpeellisia hivenaineita, kuten vitamiineja.
Nykytiedon mukaan kasvien kyky yhteyttää on alun perin peräisin syanobakteereilta. Ne ovat aikanaan päätyneet osaksi kasvisoluja ja kehittyneet viherhiukkasiksi. Palkokasvit, kuten luonnosta löytyvät apilat ja virnat, muodostavat juuristoonsa maaperän typpibakteerien kanssa symbioottisen suhteen. Bakteerit tunkeutuvat juurien sisään ja muodostavat ilman typestä kasvin hyödyntämiä typpiyhdisteitä.
Loiset ja symbiontit. Hyödylliset, harmittomat ja haitalliset seuralaiset. Jokaisessa eliössä elää kokonainen lajien yhteisö, joka tasapainossa pysyessään pitää myös isäntäeliön hyvävointisena. Tasapainon järkkyminen voi näkyä vaikkapa ripulina, nälkiintymisenä tai sairastumisena. Äärimmäisissä tapauksissa järkkynyt mikrobitasapaino voi johtaa isäntäeliön kuolemaan.
Kaikki eliöt, myös me ihmiset, tarvitsemme lukemattomia muita lajeja ympärillemme elääksemme täysipainoista elämää.
Teksti: Lily Laine, kuva: Maija Karala