Tervetuloa kevät!

0
Sinivuokot ja muut kevään varhaiset kukkijat ovat sopeutuneet vaihteleviin kevätkeleihin.

Maaliskuun pitenevät päivät ja lämmittävä aurinko ovat kuluttaneet hankia matalammaksi. Maa alkaa paljastua eteläisistä rinteistä ja tummarunkoisten puiden juurelta. Maalaikut kasvavat päivä päivältä ja ensimmäiset arat leskenlehdet nousevat kukkimaan.

Seuraavana aamuna maa on taas valkea ja lunta pyryttää sankasti. Kuinka käy keväisen luonnon?

Suomi on pitkä maa. Etelästä pohjoiseen matkaa kertyy yli tuhat kilometriä. Kun etelärannikolla ensimmäiset leskenlehdet aloittelevat kukintaansa, on Pohjois-Suomessa vielä täysi talvi ja metrin paksuiset hanget.

Kevät koittaa eri puolilla maata hyvin eri aikaan. Lapin lyhyt kesä rajoittaa siellä selviävien lajien määrää, ja moni pohjoisen laji on sopeutunut ainutlaatuisiin olosuhteisiin. Kasveille lyhyen kesän vastapainoksi valoa on tarjolla käytännössä ympäri vuorokauden.

Varhaisimmat muuttolinnut saapuvat Suomeen kevään korvilla. Useat lajit talvehtivat eri puolilla Eurooppaa sen verran lähellä, että ne pystyvät tarkkailemaan säätä ja muuttamaan suotuisten kelien myötä nopeallakin aikataululla. Sen sijaan moni kauempana talvehtiva hyönteissyöjä lähtee kevätmuutolle tietämättä siitä, miten kevät on edennyt.

Linnut saattavat pysähtyä hetkeksi muuttomatkan varrelle odottamaan, jos kevät on myöhässä. Takatalvi voi pakottaa ne myös kääntymään jonkin matkaa takaisin päin ruoan perässä.

Oikullinen kevät saattaa herätellä talvehtivia eläimiä liian varhain liikkeelle. Kevään ensimmäiset viikot hereillä voivat olla vaikeita, jos olosuhteet ovat sellaisia, että ravintoa ei vielä löydy. Moni mettä syövä, aikuisena talvehtiva hyönteinen kohtaa ennenaikaisen loppunsa myöhäisenä keväänä.

Siili horrostaa talven läpi suojaisassa talvipesässä. Horroksen aikana sen ruumiinlämpö laskee vain muutamaan asteeseen ja elintoiminnot hidastuvat merkittävästi. Siilin täytyy kuitenkin havahtua horroksestaan läpi talven 1–2 viikon välein, jotta se pystyy poistamaan elimistöön kertyviä kuona-aineita virtsaamalla.

Hereillä ollessaan siili oletettavasti kuulostelee talven etenemistä. Jos kevät vaikuttaa olevan hyvässä vaiheessa, voi siili päättää horroksensa.

Myös kyy viettää talven horroksessa. Ne talvehtivat usein lajitovereidensa seurassa ja hyvässä suojaisessa kolossa voi horrostaa kymmeniä yksilöitä. Keväällä liikkeelle lähtevät ensimmäisinä koiraat. Hetkellinen pikkupakkanen ei aikuista kyytä haittaa. Sen on kuitenkin horroksesta herättyään päästävä pian ruokailemaan, sillä lämpiävä keho kuluttaa enemmän energiaa.

Suuri uhka viivytellen etenevässä keväässä on sulamisvedet, jotka valuvat talvehtivien eläinten suojiin. Kastuva ja jäätyvä talvehtimispesä voi koitua talvehtijoiden kohtaloksi.

Ankaran talven jälkeen moni kaipaa malttamattomana kevättä. Talven ja kevään kamppailu kuitenkin kuuluu luontoomme. Lopulta valo voittaa ja lumi sulaa. Kevät saapuu sittenkin.

Teksti: Lily Laine, kuva: Maija Karala

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän