UJK:n naisille ringettehopeaa

0
UJK ja FoPS pelasivat tiukan sarjan ykkössarjan mestaruudesta, joka ratkesi forssalaisille vasta ratkaisevan ottelun päätöserässä. Kuva Uudenkaupungin ottelusta 19.3., maalintekoa yrittämässä Emma Usvala.

UJK ja FoPS esittivät hurjan taistelun ringeten ykkössarjan mestaruudesta yli 700 hengen yleisölle sunnuntaina Forssassa. Ratkaiseva kolmas finaali oli alusta loppuun tiukkaa vääntöä, joka ratkesi vasta päätöserässä kotijoukkueen niukkaan 6–4-voittoon.

Peli alkoi UJK:n kannalta loistavasti, sillä Teresa Tapani onnistui tekemään avausmaalin heti ensimmäisessä hyökkäyksessä, kun peliä oli pelattu vain 18 sekuntia.

Kotijoukkue tasoitti yhdeksän minuutin kohdalla, mutta UJK siirtyi uudelleen johtoon Emma Usvalan maalilla. Kotijoukkue tasoitti kuitenkin vielä ensimmäisen erän lopussa.

Toisen erän ainoan maalin teki FoPS ja se pääsi toiselle puolikkaalla johdossa. Numeroista huolimatta alkupuoli oli UJK:n painostusta, sillä 30 minuutissa FoPSin maalivahti joutui torjumaan 26 kertaa, UJK:n Monika Rivasto 12.

Tauon jälkeen UJK siirtyi nopeasti maalin johtoon, kun Noora Peltovirta ja Maria Luoto osuivat peräkkäisissä hyökkäyksissä. UJK tarrasi jälleen kiinni mestaruuteen.

FoPSin vastaisku tuli päätöserän alussa, kun se puolestaan onnistui kahdessa peräkkäisessä hyökkäyksessä ja siirtyi kuskin paikalle.

Kotijoukkueen maalin johdossa taisteltiin tiukasti. Lopussa UJK joutui pelaamaan pitkään alivoimalla ja FoPS teki ratkaisevan 6–4-maalin vajaa viisi minuuttia ennen loppua.

Viimeisen 30 minuutin aikana maalivahtien torjunnat olivat lähes tasoissa. Jäähyjä pelissä vihellettiin kummallekin joukkueelle yhteensä 14 minuuttia.

Katkerasta finaalitappiosta huolimatta UJK:n kausi oli kokonaisuutena hyvä. Alkusarjassa sijoitus oli 13 joukkueen paremmalla puoliskolla ja paikka neljän parhaan joukkoon ja SM-sarjaan jäi vain kolmen pisteen päähän.

Ykkössarjan alku oli hankala, mutta kun peli tämän vuoden puolella aukesi, niin UJK nousi lopulta sarjan kakkoseksi.

Sarjan voittokin jäi siis vain yhden erän päähän. Ilahduttavaa finaalipeleissä oli myös UJK:n B-nuorten vahva panos, esimerkiksi sunnuntain ratkaisupelissä Pihla Suominen ja Emma Usvala saivat kumpikin tililleen kaksi tehopistettä.

Kauden aikana yli kaksi maalia peliä kohden tehnyt Fanni Elo ei päätöspelissä voinut loukkaantumisen takia pelata.

Jussi Arola