Urheilu: Mitä se tuo meille?

0

Juuri vuonna 2022 pelattiin jalkapallon maailmanmestaruudesta. Lähes puolet maailmasta katsoi sitä. Aika oli erilainen esimerkiksi, jos ottelu alkaa Nepalissa klo 12.45, se alkaa Suomessa klo 21.00.

Ajasta huolimatta ketkä olivat kiinnostuneita jalkapallosta katsoivat sen. Joku oli jättänyt unensa, joku oli ehkä ottanut lomaa töistä mennäkseen stadionille ja monia muita tarinoita on tämän maailmanmestaruuden takana.

Eikä ole vain jalkapalloa, meillä Uudessakaupungissa on Korihait eli koripallo. Silloin kun ottelu pelattiin Uudessakaupungissa, me olimme melkein joka kertaa siellä katsomassa.

Oli urheilu mitä tahansa, se tuo erilaisia tunteita. Ei vain katsellessa, vaan se tuo todella hyvän fiiliksen, kun pelaat. Se tuo pienen tauon meidän kiireiseen elämäämme. Olen itse kokenut tämän tunteen, kun olin Korihaiden ottelussa. Kun olimme silloin ottelussa, unohdin kokonaan toisen asian ja huusin Uudenkaupungin joukkueelle kuin tunnistaisin kaikki.

Minun mielestäni urheilu tuo onnea, taukoa, hymyä, rentouttavaa tunnetta, yhteenkuuluvuutta. Myös erityisesti lapsille ja aikuisille urheilu on erittäin tärkeää. Sanotaan, että jos lapsi tai aikuinen ovat mukana urheilussa, todennäköisyys omaksua vääriä tapoja pienenee. Heillä ei ole aikaa miettiä muita asioita, kun he ovat mukana peleissä.

Urheilu yhdistää myös kaikkia kielestä riippumatta. Jotain jääkiekon MM-kisojen kaltaista tai jotain, joka järjestetään niin, että koko maa voi osallistua siihen, tuo meidät yhteen. Se on myös merkki rauhasta, maiden välistä suhdetta kehitetään ja ylläpidetään.

Haluan vielä täsmentää, että urheilijakin on ammatti. En tiedä varmasti Suomessa, mutta meidän kulttuurissamme sanotaan, että menestyäksesi ja ansaitaksesi pitää lukea, oppia ja hankkia diplomi tai todistus. Olen eri mieltä, eli urheilussakin voi menestyä. Pääasia on, että sinun täytyy keskittyä siihen ja menestys on käsissäsi.

Olen itse kiinnostunut koripallosta ja toivottavasti uskallan pian mennä pelaamaan sitä Korihaissa. Tällä hetkellä pelaan vain harrastusta varten Hakametsän koulussa pari päivää viikossa.

Pooja Shah

kirjoittaja on

muuttanut

Uuteenkaupunkiin

Nepalista

ja opiskellut

suomen kieltä