Ensimmäisen jakson aiheena oli turvallisuus ja yhdeksi teemaksi nousi avun pyytäminen. Keskusteluun osallistuneet totesivat, että Suomessa on edelleen liian korkea kynnys pyytää apua. Mieluummin uuvutaan kuorman alle kuin pyydetään apua.
Apua kuitenkin on saatavilla monenlaiseen ongelmaan. Työssä jaksamiseen voi saada apua työterveydenhoidosta tai yksinkertaisesti puhumalla asioista työnantajan tai kollegan kanssa. Myös kunnallisesta terveydenhuollosta saa apua.
Moneen muuhun ongelmaan saa neuvoja erilaisista yhdistyksistä ja järjestöistä. Hyvin usein omia ongelmia ei ymmärretä ennen kuin tulee pohja vastaan.
Päihderiippuvaisten omaisten vertaistukiryhmästä kertonut Matti (US 2.3.) sanoi, että läheisen riippuvuudesta on vaikea puhua. Helposti puhutaan vain päihderiippuvaisesta, eikä ymmärretä, että hänen läheisensäkin kärsivät.
Al-Anon-ryhmä oli Matille käänteentekevä hetki. Ryhmässä hän ymmärsi, että ei ole yksin ja puhuminen auttaa. Ilman ryhmän tukea hän ei usko, että elämässä olisi voinut tapahtua käännettä parempaan.
Samaan aikaan on puhuttu koululaisten hyvinvoinnista. Liki 90 prosenttia uusikaupunkilaisista lapsista voi hyvin ja viihtyy koulussa, mutta heidän ja huonosti voivan 10 prosentin välillä on suuri kuilu.
Uudenkaupungin Sanomien kantakahvilakeskustelussa (US 28.2.) todettiin, että koulun ja kodin yhteistyötä pitäisi kyetä lisäämään. Koulu ei kuitenkaan voi valvoa sitä, mitä lapsi tekee vapaa-ajallaan.
Nuoret eivät välttämättä osaa hakea apua, mutta aikuisilta toivoisi toisenlaista esimerkkiä. Tai ainakin he osaisivat ottaa apua vastaan, jos sitä tarjotaan.
Risto-Matti Kärki