Vahterusringin kausi päättyy –Jarno Ihala ja Roosa Saari jättävät hiihtoputken

0
Jarno Ihala ja Roosa Saari aloittivat viime kesänä Heikinkarin Ranthuoneen ravintoloitsijoina Taivassalossa.

Vahterusringin hiihtokausi päättyy maaliskuun lopussa. Samalla päättyy Vahterusringiä 13 vuotta pyörittäneen Jarno Ihalan ja hänen puolisonsa Roosa Saaren työrupeama hiihtoputkessa.

– Eikös tämä rupeama ole jo ihan hyvä. Aika aikansa kutakin. Jossain kohtaa ajattelin, että kymmenen vuotta tätä hommaa hoidetaan. Vähän yli meni.

– Nyt kun kausi alkaa olla loppupuolella, viimeisiä hiihtoja vedetään, päätettiin tämä asia julkistaa, Ihala viittaa Vahterusringin sosiaalisessa mediassa julkaistuun ilmoitukseen heidän lopettamisestaan.

Jarno Ihala on tyytyväinen siihen, kuinka paljon he ehtivät 13 vuodessa kehittää Vahterusringiä.

– Olosuhteet on saatu hyvälle mallille ja asiakastyytyväisyys on kasvanut huippuunsa. Paljon sellaistakin on tehty, mikä ei niin näy asiakkaille, mutta on toiminnan kannalta tärkeää. Esimerkiksi kulupuolta on pystytty muuttamaan erittäin paljon.

Ihala kertoo, että seuraavaksi pariskunta keskittyy Heikinkarin Ranthuoneen avaukseen. Jarno Ihala ja Roosa Saari ostivat ravintolan Taivassalosta viime kesänä. Ihala kertoo, että ravintolaan on palkattu uusi keittiömestari ja keittiöpuolella syntyy uutta.

Suurempi hanke ravintolassa käynnistyy ensi talvena ja sitä varten suunnitelmat on jo tehty. Ihala kertoo hankkeesta sen verran, että Ranthuoneen ulkoaluetta on tarkoitus kehittää.

Pariskunta järjestää perinteiseen tapaan myös Minifarmi & Kukkamessut Uudessakaupungissa toukokuussa. Ihala kertoo, että viime kesän tapahtuma-alueen poikkeusjärjestelyt toimivat hyvin ja samasta ratkaisusta on jo sovittu rakennusliike SRV:n kanssa.

Ihala myöntää, että suunnitelmia on paljon ja muutakin tapahtumatuotantoa on ideoitu, mutta ei kerro mihin ne liittyvät. Pariskunta harrastaa urheilua, myös siihen on löytynyt aikaa, vaikka perheeseen syntyi viime kesänä tytär. Sitä Ihala ei kerro, liittyykö urheilu jatkossa myös heidän tapahtumatuotantoonsa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän