Ämpärillä puutarhajätettä

0

Kun palvelupäällikkö Petri Lahtinen Lounais-Suomen jätehuollosta kirjoitti 6.9.2022 Uudenkaupungin Sanomien Lukijan ääni -palstalla otsikolla Haravointijäte tervetullutta heräsi monen kaupunkilaisen mielessä toive paremmasta tulevaisuudesta.

Puutarhajätteen vastaanotto on nyt alkanut LSJH:n vastaanottoasemalla, ja saman tien asiakkaiden toiveet ovat häipyneet ulkoavaruuteen.

Viisaudessaan virkailijat ovat järjestäneet yhden korkealaitaisen vaihtolavan kaiken muun jätteen sekaan ahtaaseen vastaanottopisteeseen. Asiakkaan tulee lapioida tuomansa jätteet lavan reunan yli lapiollinen kerrallaan.

Asiakkaille on ehdottoman tarpeellista saada purkaa koko kuorma kerralla. Asiasta tehtyyn reklamaatioon vastattiin seuraavasti:

”Vaihtolava ei tietenkään ole kaikista asiakasystävällisin tapa vastaanottaa haravointikuormia, mutta tällä hetkellä ainoa vaihtoehto haravointijätteen vastaanoton toteuttamiselle Uudenkaupungin lajitteluasemalla. Aseman koko toimii valitettavasti rajoittavana tekijänä esimerkiksi haravointijätteen vastaanottoloosin järjestämiselle. Suosittelemmekin asiakasta pakkaamaan haravointijätteensä (esim. säkkeihin tai ämpäreihin).”

Vastausta ei voi hyväksyä.

Asian tekee vielä kummallisemmaksi se, että LSHJ purkaa kyseisen vaihtolavan samaan paikkaan Biolinjan alueelle, jonne asiakkaat saivat viedä kokonaiset kuormat vuodenvaihteeseen saakka.

Toisin sanoen LSJH teettää asiakkailla välikuormauksen joko lapioimalla, säkeillä tai ämpäreillä! Eli jokainen lehtikuorma tulee pakata jotenkin ja nostaa pakkaus vaihtolavan reunan yli!

Ei millään käy järkeen se, että ensin haravalla ja lapiolla kerään viisi peräkärrykuormaa Myllykadun satavuotisten lehmusten lehtiä kadulta neuvoa noudattaen säkkeihin tai ämpäreihin saadakseni ne LSJH:n vastaanottopisteeseen korkeareunaiseen vaihtolavaan, jonka he sitten autolla ajavat Biolinjalle. Lisäksi sama niille kymmenelle kuormalle, jotka pihaltamme kertyy. Ei käy järkeen myöskään se, että minä maksaisin jollekin firmalle jotta se veisi nämä kaupungin katupuiden pudottamat lehdet mennessään.

Kyllä veronmaksajana kokee olevansa pilkan kohteena. Onko niin, että LSHJ:n organisaatio/henkilöstö ei ole riittävästi paneutunut asian kunnolliseen ratkaisuun? Joka tapauksessa edellä mainittu puutarhajätteen tervetulotoivotus on puuta heinää.

Ämpäriterveisin

Seppo Sjöblom

Myllykadulta

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän