Otsikko on Hippokrateen aforismi (taide pitkä – elämä lyhyt). Lause kuvaa ihmiselon lyhyyttä suhteessa kulttuuriin. Taide ja kulttuuri elävät sukupolvesta toiseen, kauemmin kuin ihminen. On kyse teatterista, sävellyksistä, kirjallisuudesta, taideteoksista aina luolapiirroksista van Goghiin, elokuvasta tai arkkitehtuurista.
Itselleni ei osunut mitään jälkipolville siirtyvää kultturellista ”talenttia”. Olen tavis kuten me useimmat. Erityisen kiitollinen olen siitä, että Violeta Parran laulun ”gracias a la vida – elämälle kiitos” sanoin sain terveet aistit kuulla, nähdä ja tuntea. Että olen saanut kyvyn olla mieleltäni utelias ja avoin voidakseni nauttia muitten, lahjakkaiden taiteilijoiden musiikista ja taiteesta.
Kuvittelin joskus rustaavani elämästäni pientä muistelusta. Kävin aiheesta jopa opiston kurssin. Opin, ettei kronologinen rakenne tyyliin ”synnyin sodanjälkeiseen Suomeen yhdessä 108 107 muun kanssa”ole häävi. Kirjoitusurakka onkin jäänyt kuten myös niitten kahden muuttolaatikon valokuvien järjestäminen. Itsekeskeistä, hedonis-narsistista aikaamme kyllä osuvasti kuvaa se, että monet julkkikset jo 30-vuotiaina julkaisevat autofiktiiviset muistelmansa, jossa he kehuvat erinomaisuuttaan.
Hyvää kirjaa ei voita mikään. Sen ei tarvitse olla klassikko, kunnon dekkari riittää. On tutkittu, että kirjoja lukevan teini-ikäisen sanavarasto on yli 70 000 sanaa, kun kännykän varassa elävän on vain 15 000. Vaimoni (joka on varsinainen himolukija) kirjamerkki kertoo aiheesta oleellisen ”A reader lives a thoudand lives – The man who never reads, only one – hänellä, joka ei lue kirjoja, on ainoastaan yksi elämä – kirjoja lukevalla niitä on tuhansia”.
Eräs monista komplekseistani on se, etten osaa piirtää. Jotain osasin ennen lukion eka luokkaa ja opettajan tuomiota. Inhosin vesivärejä ja syksy meni seurusteluun edessä istuneen nätin Tuulan kanssa.
Joulutodistukseeni tuli kuvaamataidosta nelonen, joka nousi keväällä kutoseen. En saanut ehtoja – jos, mitenkä ne olisi suoritettu? Lahjattomuuteni ei ole ollut este nauttia taiteesta ja maalauksista. Tai arkkitehtuurin helmistä, joista mielikuvituksellisin on ollut Bilbaon Guggenheim-museo.
Vaikuttavin taideteos (samalla näytelmä) oli Amsterdamissa. Hämärälle näyttämölle kerääntyi yksitellen paljon ihmisiä, viimein jopa koira. Kun valoja lisättiin, edessämme oli Rembrandtin kuuluisin maalaus ”Yövartio”. Rijksmuseumissa tarkastelimme aitoa teosta, joka vastasi täysin näytelmää. Olisiko tässä ideaa Ugin teatterille?
Kun jäimme eläkkeelle 10 vuotta sitten suuntasimme Kuubaan. Havanna on huumaava cocktail kommunismia, rommia ja elävää musiikkia. Näkyvä piirre on katutaiteen määrä. Tyhjiä seiniä ei näy, vaan kaikissa on taidokkaita muraaleja. Usein aiheena on sissitaistelija Ernesto ”Che” Cuevara.
Aliselle taas palattuamme marssin Markus Kotirannan pakeille. Tilasin Alberto Kordan ottaman ikonisen valokuvan Guevarasta tatuoitavaksi olkaani tekstillä ”Hasta la victoria siempre – aina voittoon asti ”.
Markuksen petillä puhe kääntyi kerrostalomme tylsään tiiliseinään. Kuuban inspiroimana ehdotin, että hän maalaisi siihen Guevara-muraalin. Markus totesi ”ei siihe mittä kommunisti pärstä maalat vaa tehrä plootust haikaroi kosk talo nimiki o Haikara”. Ja pian olikin luonnos valmis.
Esitin ideaa yhtiökokoukselle ilman tulosta. Joka vuosi nostin haikarat pöydälle. Kunnes viime keväänä tärppäsi. Hoksasin hakea taideteokselle avustusta, jota saimmekin 3 000 euroa. Loput taloyhtiö rahoitti tiukan äänestyksen jälkeen.
Viime syksynä viisi rosterilevyistä työstettyä kattohaikaraa pultattiin tukevasti talon Myllykadun seinään. Ukiin saatiin vuosien väännön jälkeen ensimmäinen seinätaideteos. Siinä yksi haikaroista kantaa nokassaan symbolista nyyttiä siinä toivossa, että vauvalukumme tuplaantuisi nykyisestä sadasta/vuosi.
Ugissa on monia tylsiä kerrostalojen päätyjä, joita voisi kaunistaa muraaleilla. Kansainvälisesti tunnetuin, anonyymisti esiintyvä katutaiteilija on Banksy. Hänen provokatiivisen anarkistisia graffitejaan on ympäri maailmaa. Ukrainassakin seitsemän, joista eräässä pikku judoka heittää Putinin kanveesiin.
Pitäisikö kaupungin kutsua Banksy tekemään muutamat graffitit? Tai sen Wintterin taideteoksen? Ja jos hän ei kerkiä niin onhan meillä omasta takaa loistavia taiteilijoita.
Katutaide jos mikä on universaalia, kaikkien ulottuvilla. Jos ooppera tai Crusell-viikon eräät konsertit ovat verovaroin tuettua luksusta, niin julkinen taide ei ole elitististä.
Kuten kirjojen lukemisen niin kaiken muunkin taiteen ja kulttuurin syvin tarkoitus on pitää meidät humaaneina, tuntevina ihmisinä, tuottaa positiivisia elämyksiä ja voimaannuttavia tunteita. Taiteen ja kaiken muunkin kulttuurin tärkein tehtävä on – pidentää elämää!
Tarmo Kangas
kirjoittaja on kulttuurista tykkäävä
kaupunginvaltuutettu