Autotehtaan irtisanomisista suurin isku kohdistuu Uuteenkaupunkiin

0
Valmet Automotiven UUdenkaupungin autotehtaan lomautukset ja irtisanomiset iskevät rankimmin Uuteenkaupunkiin.

Uudenkaupungin kaupungin taholta on tehty tiiviisti töitä sen eteen, että autotehtaalta työtä vaille jäävät työllistyisivät uudelleen mahdollisimman nopeasti.

– Tärkeintä on se, että työttömäksi joutuneille voidaan tarjota uskoa tulevaisuuteen, tiivisti Uudenkaupungin elinkeinojohtaja Jarkko Heinonen.

Ensimmäinen näkyvä toimi on parin viikon päästä järjestettävät rekrymessut.

– Messut ovat herättäneet laajalti kiinnostusta. Kaupunkina haluamme tarjota työantajille ja -hakijoille helpon kohtaamispaikan, korosti kaupunginjohtaja Atso Vainio.

Messuille on ilmoittautunut jo 30 yritystä, näistä tosin vain seitsemän toimii Vakka-Suomen alueella.

– Pääasia on että ihmiset löytävät uutta työtä. Me tietysti toivomme, että rekrymesuilla olisi mukana enemmänkin paikallisia yrityksiä, jotta mahdollisimman moni tänne jo asettunut henkilö voisi myös jäädä paikkaseudulle, totesi Jarkko Heinonen.

Työnantajien on mahdollista ilmoittautua messuille vielä mukaan.

Heinonen muistutti, että autotehtaan vaikeudet iskevät kaikkein rankimmin Uuteenkaupunkiin. Tehtaalta irtisanotuista noin puolet on uusikaupunkilaisia. Valtiolta haetaankin nyt rahoitusta tarvittaviin tukitoimiin.

– Tarvitsemme äkillisen rakennemuutoksen perusteella työ- ja elinkeinoministeriötä noin kolme miljoonaa euroa seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Lisärahoituksella voisimme palkata lisäkäsiä kaupungin elinkeinopalveluihin. Tärkeää olisi löytää kaikki alueen piilotyöpaikat, painotti kaupunginjohtaja Vainio.

Rahoituksen turvin Uusikaupunki voisi myös toteuttaa kevään aikana laadittu tukiohjelma työtä vaille jääneiden auttamiseksi. Rekrymessut ovat ohjelman ensimmäinen askel. Toinen askel on räätälöity, yksilöllinen koulutus. Täsmäkoulutuksella olisi mahdollista tukea alueen pk-yrityksiä uuden henkilöstön palkkaamisessa.

– Pk-yrityksissä uuden työntekijän rekrytointi tyssää usein jo siihen että koko prosessi koetaan hankalana ja liikaa aikaa vievänä. Toisaalta hakijoilla saattaa olla osaamisessa tiettyjä puutteita, joiden takia työllistyminen ei onnistu. Meidän kehittelemällä koulutuspilotilla isketään juuri näihin ongelmakohtiin, selvitti Jarkko Heinonen.

Koulutus voi olla sekä osaamiseen että kielitaitoon liittyvää koulutusta.

– Autotehtaan työntekijöissä on entistä enemmän ulkomaalaistaustaisia ja he tarvitsevat jatkossakin tukea suomen kieleen, jotta soveltuisivat olemassa oleviin työtehtäviin, muistutti kaupunginjohtaja Vainio.

Koulutuspilotista kiinnostuneet yritykset voivat olla jo nyt yhteydessä kaupungin elinkeinopalveluihin.

Elinkeinojohtaja Heinonen muistutti, että työttömäksi joutuneiden henkilöiden parissa on paljon yrittäjyyspotentiaalia.

– Valtion rahoituksen turvin voisimme auttaa yrittäjiksi haluavia, esimerkiksi yrityshautomon kautta, sekä tukea alueella jo toimivia yrityksiä tiellä kasvuun.

Pitkällä tähtäimellä on tarvetta markkinoida koko seutukuntaa ja löytää näin alueelle uutta yritystoimintaa.

– Tärkeää on, että nyt toimitaan ripeästi ja niin että valtion suunnalta toivottavasti saatava rahoitus käytetään konkreettiseen työhön seutukunnan työllisyystilanteen kohentamiseksi, painotti elinkeinojohtaja Jarkko Heinonen.