Crusell-viikolla unelmoidaan huomisesta – Luvassa juutalaismystiikkaa, klarinettiheviä ja klassista musiikkitaidetta

0
Tulevan kesän Crusell-viikon ohjelmaa esittelivät Elina Aho-Kuusama (reunassa vas.), Olli Leppäniemi (takana vas.), Vilja Välimäki (edessä), Jaana Pieniniemi-Lahikainen (oik.), Tuomas Takala (keskellä takana) ja Petri Hatakka (takana oik.).

Heinäkuun Crusell-viikko rakentuu puupuhaltimien, tulevaisuuden unelmien ja ympäristöaiheisen musiikin ympärille. Musiikkitapahtumassa juhlitaan planeetan luontoa ja katse suunnataan sen tulevaisuuteen.

– Tämän vuoden Crusell-viikko soi Unelmia huomisesta -otsikon alla ja ohjelmistossa on luontoaiheisen musiikin lisäksi myös unelmointiin ja uniin liittyviä teoksia, Crusell-viikon taiteellinen johtaja, klarinetisti Olli Leppäniemi kertoo.

Leppäniemi on haudutellut Crusell-viikon luontoon liittyvää teemaa jo muutamia vuosia. Hän kuvailee tälle tapahtumaviikolle kasattua kokonaisuutta merkittäväksi ja rehelliseksi.

– Festivaali elää ajassa kiinni, mutta ei ota kantaa asioihin. Emme kuitenkaan ole yhteiskunnasta irrallinen osanen, joten ympäristöäkin on aiheena hyvä käsitellä. Halusin nähdä, mihin musiikin, luonnon ja tieteen asiantuntijoiden yhdistäminen meidät vie, Leppäniemi lisää.

Crusell-viikko käynnistyy lauantaina 22. heinäkuuta avajaispuhalluksella ja tapahtumaviikko pitää sisällään teema- ja illalliskonsertteja, Lyhtyjen yön sekä Uudenkaupungin seurakunnan kanssa yhteistyössä järjestettävän yömessun. Osa tapahtumista on maksuttomia ja osa maksullisia.

– Olen miettinyt tämän kesän teosvalinnoissa luontoa Amazonin sademetsän, merien ja arktisten alueiden kannalta. Käsittelemme myös aikamatkan keinoin teollista vallankumousta, Leppäniemi kuvailee.

Musiikkiviikko tarjoilee jazzia ja lastenmusiikkia, juutalaismystiikkaa, klarinettiheviä, pelimannimaista ja rouheaa soittotapaa, mutta myös perinteistä klassista musiikkitaidetta.

– Tarjoamme helposti lähestyttäviä biisejä ja kansanmusiikkivaikutteita. Emme maalaile ikävää tulevaisuutta, koska se ei johda mihinkään, vaan luomme positiivista fiilistä, jolla suuntaamme kohti tulevaa, Leppäniemi korostaa.

Sunnuntain konsertissa vuoden 2020 Crusell-kilpailun voittaja Jonathan Leibovitz palaa Uuteenkaupunkiin tuomalla lavalle klarinettiklassikoita.

– On tärkeää, että kilpailujen voittajista tulee uusikaupunkilaisille tuttuja. Voimme olla ylpeitä, että kaksi vuotta sitten Leibovitz voitti täällä ja nousi sen jälkeen maailmanmaineeseen, Crusell-viikon tuore toiminnanjohtaja Elina Aho-Kuusama kuvailee.

Aho-Kuusama muistuttaa, että puupuhaltimiin keskittyvä viikko on saanut alkunsa mestarikursseista ja ne ovat yhä oleellinen osa kokonaisuutta.

– Mestarikursseja järjestetään huilulle, oboelle, klarinetille ja fagotille. Tähän mennessä mestarikursseille on ilmoittautunut 28 oppilasta, mutta tähtäämme noin 40 henkeen, Aho-Kuusama sanoo.

Crusell-viikko tekee yhteistyötä WWF Suomen sekä Ilmastopaneelin kanssa. Myydyistä lipuista lahjoitetaan rahaa Itämeren suojeluun.

Haussa testikävijöitä ja yöpymispaikkoja – Crusell-seuran taloutta auttaisi useamman vuoden yhteistyösopimukset

Crusell-viikon toiminnanjohtaja Elina Aho-Kuusama kaipaa ensimmäiseksi tapahtumavuodekseen tueksi myös kaupunkilaisia, jotka toimisivat hänen silminään ja korvinaan.

– Haluaisin koota noin 15 hengen ryhmän, jotka tulisivat vieraakseni Crusell-viikolle kutsuvieraslipuilla. He olisivat ensikertalaisia ja kertoisivat, mitä mieltä ovat viikosta.

Aho-Kuusama haluaisi kuulla, mikä Crusell-viikossa koskettaa, mikä toimi ja mikä puolestaan ei.

– Näitä kommentteja voisimme hyödyntää tulevien viikkojen suunnittelussa. On tärkeää, että kuuntelemme kaupunkilaisia siinä, mitä viikolla tapahtuu jatkossa.

Hän toivoo kaupunkilaisilta apua myös muutamien mestarikurssilaisten kotimajoitukseen.

– Tarvitsisimme asuntoja vuokralle noin viikon ajaksi. Majoittaisimme kaupunkiin hieman iäkkäämpiä soittajia, jotka eivät enää nuorten tavoin halua yöpyä koulun lattialla, hän vinkkaa.

Crusell-seuran puheenjohtaja Tuomas Takala toteaa, että seuralla on ollut taloudellisia haasteita ja niiden takia on tehty muutoksia.

– Elina on tehnyt runsaasti luovia ratkaisuja, mutta nyt näyttää hyvältä. Olemme saaneet tukea monelta suunnalta ja siitä olemme kiitollisia, Takala lisää.

Ennen koronaa Crusell-viikon kokonaiskävijämäärä oli noin 6 000 henkeä. Näistä maksavia konserttivieraita oli noin puolet. Koronarajoitusten aikana viikon kävijämäärät putosivat. Nyt Takala toivoo, että Crusell-seura ja kaupunki voisivat jatkossa tehdä pidempiaikaiset yhteistyösopimukset, jotta tulevien vuosien tapahtumasuunnittelu olisi helpompaa.

– Teemme nyt jo kiinnityksiä muusikoista kahden vuoden päähän, joten pitkäjänteisyydestä olisi hyötyä. Tarkoituksena on myös hakea esimerkiksi Taiteen edistämiskeskuksen pitkäkestoisempaa apurahaa, Takala sanoo.