Eduskuntavaalien varsinainen vaalipäivä on huomenna sunnuntaina

0
Eduskuntavaalien varsinainen äänestyspäivä on sunnuntaina 2.4.

Eduskuntavaalien varsinainen vaalipäivä on huomenna sunnuntaina 2. huhtikuuta.

Vaaleissa äänioikeutettu on jokainen Suomen kansalainen, joka viimeistään vaalipäivänä täyttää 18 vuotta.

Vaalipäivänä voi äänestää vain siinä äänestyspaikassa, joka on merkitty kotiin postitse saapuneeseen ilmoituskorttiin. Uudessakaupungissa keskikaupungilla asuvat äänestävät co-working ja etätyötila Messissä, Hakametsän ja lähialueiden asukkaat Hakametsän koululla ja Saarniston suunnalla asuvat Saarniston palvelukeskuksessa. Lokalahtelaisten äänestyspaikkana toimii Lokalahden koulu, Pyhämaassa äänestetään Pyhämaan nuorisoseurantalolla ja Kalannissa äänestys on järjestetty Kalannin kirjastoon. Kaikkien äänestyspaikkojen ovet avautuvat sunnuntaiaamuna kello 9 ja ne sulkeutuvat illalla kello 20.

Äänestäjän tulee todistaa henkilöllisyytensä äänestyspaikalla, joten äänestäjiä pyydetään ottamaan henkilöllisyystodistus mukaan. Henkilöllisyystodistukseksi kelpaa voimassa oleva poliisin antama henkilökortti, ajokortti, passi tai kuvallinen Kela-kortti.