Esikoululaiset virtuaalivierailulla ortodoksisessa kirkossa–Katsomuskasvatus kuuluu myös päiväkotien opetukseen

0
Lapset miettivät muun muassa, miten vauvat kastetaan ortodoksisessa kirkossa. Katri Varjonen kertoi, että vauvat kastetaan kokonaan kolmesti kastealtaaseen.

Santtiossa sijaitsevan päiväkoti Pisaran esikoululaiset tutustuivat viime viikolla ortodoksiseen kirkkoon. Ensin lapset käväisivät Helsingin ortodoksisessa kirkossa, sitten Tampereen ja vielä lopuksi Turun ortodoksisessa kirkossa.

S2- eli suomi toisena kielenä -opettaja Katri Varjonen kertoi, että kun Uudessakaupungissa ei ole ortodoksista kirkkoa, esikoululaiset tekivät virtuaalivierailun muiden kaupunkien kirkkoihin. Vierailu liittyy varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelman perusteisiin. Opetushallituksen ohjeiden mukaan katsomuskasvatusta on järjestettävä varhaiskasvatuksessa lapsiryhmän tarpeiden mukaan.Tutustumisen kohteina voivat olla esimerkiksi lapsiryhmässä läsnä olevat uskonnot, muut katsomukset sekä uskonnottomuus.

Varhaiskasvatusjohtaja Annina Kiiveri kertoo, että päiväkodit ja perhepäivähoitoryhmät päättävät itse, miten toteuttavat katsomuskasvatusta.

– Pääasia on, että asiat ovat lapsille läheisiä. Aiheiden pitää nousta lapsiryhmästä, hän sanoo.

– Käytännössä se tarkoittaa, että jos joku lapsista ei syö esimerkiksi samaa ruokaa tai juhlii eri juhlia, kerromme miksi. Katsomuskasvatuksen tavoitteena on toimia ymmärryksen välittäjänä, Varjonen selittää.

Katsomuskasvatus koskee kaikenikäisiä lapsia. Kiiverin mukaan ammattilaiset arvioivat, millä tasolla aihetta voidaan käsitellä.

Opetushallituksen nettisivuilta löytyy tietoa, vinkkejä ja materiaalia katsomuskasvatuksen toteuttamiseen. S2-opettaja Katri Varjonen oli löytänyt netistä myös Tampereen ortodoksisen kirkon esittelyvideon, jonka avulla lapset pääsivät kirkkoon virtuaalivierailulle. Lisäksi varhaiskasvatuksen opettaja Minna Raita oli käynyt itse videokuvaamassa Turun ortodoksista kirkkoa.

Katsomuskasvatustuokiossa lapset saivat tietää muun muassa ikoneista, miten ortodoksisessa kirkossa kastetaan vauvat ja että ortodoksisessa kirkossa on kuninkaan ovet, jota vain papisto käyttää. Videosta kävi ilmi, ettei ortodoksisessa kirkossa soiteta urkuja, vaan ainoastaan lauletaan.

– Mä olen käynyt Eestissä kirkossa ja kuullut tällaista laulua, pieni poika kertoi innostuneena.

Adventti- ja pääsiäiskirkoille myös uskonnoton vaihtoehto

Teija Uitto

Opetushallituksen mukaan opetuksen järjestäjä voi päättää, järjestetäänkö esi- ja perusopetuksen yhteydessä uskonnollisia toimituksia, kuten jumalanpalveluksia. Uskonnollisille tilaisuuksille on järjestettävä uskonnoton vaihtoehto, joka on mahdollisimman samankaltainen kuin uskonnollinen tapahtuma.

Uudenkaupungin opetus- ja kasvatuslautakunta päätti maaliskuun lopussa, että Uudessakaupungissa järjestetään kaksi esi- ja perusopetuksen uskonnollista tilaisuutta: adventtihartaus sekä pääsiäisjumalanpalvelus.

– Näille järjestetään sitten myös vaihtoehtoinen tilaisuus, varhaiskasvatusjohtaja Annina Kiiveri kertoo.

Perinteiset juhlat kuten joulujuhla, itsenäisyyspäiväjuhla sekä kevätjuhla ovat kaikille oppilaille edelleen yhteisiä tapahtumia. Juhliin voi sisältyä myös joitakin uskontoon viittaavia elementtejä ilman, että tilaisuus katsotaan uskonnon harjoittamiseksi. Esimerkiksi joulukuvaelma tai yksittäisen virren laulaminen on suomalaiseen kulttuuriperinteeseen tutustumista ja kulttuuriperinnön vaalimista.

Lautakunta nimesi uskonnollisten tilaisuuksien suunnittelemista varten työryhmän, johon kuuluu opettajaedustaja jokaisesta koulusta, varhaiskasvatusjohtaja sekä seurakunnan ja kaupungin kulttuuritoimen edustajat.