Näissä hiihtokilpailuissa oli kolme kilpailusarjaa, Eteläkulman kylien välinen viestihiihto ja myös poikien ja naisten sarjat. Olin kilpailuissa kahdessa sarjassa mukana.
Kilpailupaikka oli Antolan pihalla ulkorakennuksen edustalla. Ulkorakennuksen seinällä oli suuri tulostaulu, johon kilpailun aikana merkittiin tulokset. Kilpailulatu kulki Antolasta metsään päin kääntyen Peteksen kylää päin ja eteläpuolelta peltoja pitkin lähtöpaikalle. Tällä järjestelyllä ladun loppupää oli hyvin näkyvissä. Ladun pituus lienee ollut 3 ja 4 kilometrin välillä.
En tiedä kuka oli tämän kilpailun järjestäjä ja alullepanija. Mahdollisesti Einar Yli-Pirilä ja Aaro Mattila ovat voineet olla asialla. Ennen sotia he olivat tunnettuja urheilijoita ja sotien jälkeen he olivat yhteiskunnallisissa asioissa mukana. Mutta todennäköisesti kilpailutoimikuntaan on kuulunut oma ryhmänsä. Paikalla oli ehkä yli sata henkeä.
Kilpailujen on täytynyt olla heti sodan jälkeen, koska hiihdin silloin alle 16-vuotiaiden sarjassa. Koululaisia ei kilpailuissa ollut.
Kilpailupaikalla oli sodasta palanneita hiljaisia ja vaitonaisia miehiä. Heillä oli armeijan vaatteet, joista oli poistettu sotilastuntomerkit. Osa heistä oli kilpailussa mukana.
Paikalla oli myyntipöytä ja mehutarjoilu hiihtäjille. Antolan naiset hoitivat tätä, mutta saattoi apuna olla muitakin kylän naisia. Näissä kilpailuissa oli jonkinlaista kansanjuhlan tuntua.
Kylien väliset viestihiihdot olivat erikoiset, kun Peteksen ja Vahteruksen viestijoukkueille tuli sama aika. Silloin ei ollut maalikameroita. Asia jäi kilpailutoimikunnan ratkaistavaksi.
Peteksen joukkueen hiihtäjiä en muista, en tainnut tunteakaan. Vahteruksen viestissä Paavo Salminen aloitti, minä olin toisena ja Eino Kontu Santtiolta oli ankkurina. Olin kilpailujen nuorin viestihiihtäjä. Kilpailulautakunta ratkaisi Peteksen voittajaksi ja Vahteruksen toiseksi ja kyllä siihen joku peruste keksittiin. Lahden kylän, Velluan ja Kuuantaan joukkojen järjestystä en muista.
Kävikö Vahteruksen ”kultamitalin” häviö ”sadasosasekunnilla”, kuten jälkeenpäin kerran Juha Miedolle?
Olin myös poikien sarjassa hiihtämässä. Osallistujia siinä oli kymmenkunta. Naisten sarjan voitti joku Yli-Pirilän naisista, mutta en tuntenut häntä.
Einar Yli-Pirilä oli lahjoittanut arvokkaan kiertopalkinnon Eteläkulman urheilukilpailuihin, mutta en muista koskiko se tätä kilpailua. Tätä palkintoa kutsuttiin ”Vihtorin kiuluksi”. Oletan, että se on edelleen jossain paikkakunnalla.
Jos jollain on lisätietoja niin voi korjata tai lisätä tähän hiihtotarinaan.
Urheilukilpailut olivat sodan jälkeen yksi henkisen huollon asia. Elettiin kuitenkin Liittoutuneiden valvontakomission alaisena. Presidentti Paasikivi tasapainoili tässä valtiollisessa sekamelskassa. Suomen kansa selvisi siitä ajasta vaikenemalla. Tällä on kuitenkin se huono puoli, että historian tieto katoaa.
Toivottavasti Ukraina saa joskus sellaisen rauhan, ettei se jää valtiollisesti alistettuun asemaan, kuten Suomi jäi viime sotien jälkeen.
Kauno Pietilä
Kalanti