Galleria-Taidelainaamo Horisontissa avautui tällä viikolla ”Saaristo” nimeä kantava näyttely, jossa saariston elämää ja tunnelmia on katsomisen lisäksi mahdollista myös kuunnella. Taiteilijoiden töitä täydentää ja niiden kanssa vuoropuhelua käy äänimaailmateos, jossa putsaarelainen Kari Sammalisto kertoo saariston elämästä.
– Idean äänimaailmateoksesta osana taidenäyttelyä esitti poikani, ammattimuusikko Lauri Hallikainen . Hän itse soittaa ääninauhalla kitaraa ja vastaa muistakin äänistä. Putsaaressa koko ikänsä vaikuttanut ja saariston historiaa tunteva Kari Sammalisto oli mielestäni juuri se oikea henkilö haastateltavaksi tähän teokseen, kertoi haastattelun tehnyt Kyösti Hallikainen.
Apuna haastattelun äänityksessä on ollut Meri-Tuulikki Salonen.
”Saaristo” näyttelyssä on mukana peräti kymmenen eri taiteilijaa. Arja Siltakoski, Hiltu Sallinen, Heli Sammalisto, Seija Itäranta, Tarja Karawatski, Tiina Kuuskoski, Esko Lappalainen, Valto Vaalikivi ja Kyösti Hallikainen ovat koonneet näyttelyyn eri tekniikoilla toteutettuja töitä.
– Selkeästi näyttelyn aihe, eli saaristo, on tärkeä Uudenkaupungin kuvataideseuran jäsenistölle ja toivon, että aihe kiinnostaa ja puhuttaa myös katsojia, pohti Kyösti Hallikainen.
Hallikainen on myös Horisontin kuukauden taiteilija ja hän esittelee näyttelyssä omaa tuoretta tuotantoaan 13 öljyvärityön voimin. Töistä nousee esiin Kyösti Hallikaisen rakkaus meren ja erityisesti veneisiin.
– Olen todennut, että nykyaikainen, lasikuidusta valmistettu vene ei ole mitenkään kuvauksellinen tai aiheena edes kiinnostava. Siksi mieluummin maalaan vanhoja perinneveneitä vapaasti tyylitellen.
– On ollut hienoa merellä nähdä näitä perinteisiä, yhä käytössä olevia puuveneitä ja näyttää siltä, että niiden suosio on jopa kasvussa, totesi Hallikainen.
Hän on maalannut saaristomaisemia niin Suomen rannikolta kuin myös Ruotsista, Gotlannista ja Öölannista.
– Veneily, rannikkomaisemat ja saaristo ovat niitä minun vakioaiheitani. Olen myös kiinnostunut ihmisten luomasta kulttuurimiljööstä, mutta täysin puhtaisiin luontoaiheisiin en näe syytä tarttua, en ainakaan tässä vaiheessa, sanoi Kyösti Hallikainen.
Galleria-Taidelainaamo Horisontti on poikkeuksellisesti suljettu huomenna pitkäperjantaina, mutta ovet ovat jälleen avoinna lauantaina. Galleriaan on vapaa pääsy.