
Kirkkohallitus myönsi tällä viikolla avustuksia seurakuntien rakennusten korjaushankkeisiin. Valtion rahoituksen kautta kirkollisen kulttuuriperinnön hoitoon seurakunnille myönnettiin yhteensä noin 7,38 miljoonaa euroa. Kirkon keskusrahastosta myönnettiin korjausavustuksia yhteensä miljoona euroa.
Uudenkaupungin seurakunnalle myönnettiin tukea sekä Pyhämaan että Lokalahden kirkkojen korjaussuunnitteluihin. Molempiin annettiin tukea 6 000 euroa.
Kustavin seurakunta sai 107 200 euroa kirkon sähköjärjestelmien korjausta ja ilmalämpöpumppujen asennusta varten. Hankkeen suunnitteluun on myönnetty avustusta viime vuonna. Koko hankkeen kustannusarvio on 272 800 euroa. Kustavi haki avustusta myös seurakuntatoimiston vesikaton kiireelliseen korjaukseen, mutta sitä ei kirkkohallitus myöntänyt.
Laitilan seurakunta haki avustusta Laesaaren siunauskappelin peruskorjaukseen. Kirkkohallitus myönsi avustusta 100 600 euroa sekä lisäksi muutoskorjauksiin ja LVI-töiden kustannuksia varten 51 300 euron korjausavustuksen. Laitilan seurakunta sai viime vuonna avustusta myös hankkeen suunnittelua varten. Laitilan seurakunta sai 15 000 euroa avustusta myös Pyhän Mikaelin kirkon korjaussuunnittelua varten.
Vehmaan seurakunta sai 25 000 euroa kirkon katon ja ikkunoiden korjauksen suunnittelua varten. Kirkkohallitukselle saapui avustushakemuksia yhteensä 133 ja niitä haettiin kaikkiaan 79 eri seurakunnasta. Hakemusten kustannusarviot ovat yhteensä noin 42,8 miljoonaa euroa.
Myönnetyn avustuksen määrä perustuu laskentakaavaan, jonka perusteella saatavaan avustusprosenttiin vaikuttavat seurakunnan veroprosentti, verotulot, valtionrahoitus, kirkkojen ja siunauskappelien lukumäärä sekä hankkeen kustannusten suhde verotuloihin.