Yleinen rakennuskustannusten nousu näkyy edelleen hakemusten kustannusarvioissa, ja siten avustussummissa. Yhteensä avustuksia haettiin noin 6,6 miljoonan euron edestä. Summa on yli miljoona euroa enemmän kuin viime vuonna. Hakusumman kasvu kertoo muun muassa seurantalojen korjausvelan kertymisestä.
– Korjausavustukset ovat seurantaloille erittäin tärkeitä. Tänä vuonna avustusta haki yhteensä 243 yhteisöä, mikä on selvästi viime vuosia enemmän. Se kertoo suuresta tarpeesta, mutta myös toiminnan aktivoitumisesta uudelleen koronavuosien jälkeen, kertoo Kotiseutuliiton toiminnanjohtaja Teppo Ylitalo .
Vakka-Suomessa tukea maksettiin Kalannin Työväenyhdistys Voitto ry:lle, joka sai 30 000 euroa sekä Laitilan Työväenyhdistys Sampo I ry:lle, joka sai 22 000 euroa.
Korjausavustusten tarkoituksena on säilyttää seurantalojen arvokasta rakennus- ja kulttuuriperintöä sekä mahdollistaa talojen käytettävyyttä parantavat korjaukset.
– Seurantalot ovat merkittäviä kansalaistoiminnan paikkoja ja joissakin paikoissa myös ainoita kokoontumistiloja. Ne mahdollistavat monipuolista tekemistä ja ylisukupolvisia kohtaamisia, Ylitalo kuvaa.
Avustusta haettiin viime vuosien tapaan erityisesti erilaisiin suunnittelukustannuksiin, kattojen korjauksiin, julkisivujen kunnostuksiin sekä lämmitysjärjestelmien muutoksiin. Myös esimerkiksi esteettömyyttä parannetaan sekä keittiö- ja wc-tiloja päivitetään vastaamaan nykyajan vaatimuksia. Tänä vuonna avustussummat ovat keskimäärin 13 930 euroa, mikä vastaa viimevuosien tasoa.
Suurten hankkeiden ohella rahoitetaan myös pienempiä, mutta tärkeitä korjauksia ja parannuksia, jotka liittyvät tavallisesti esimerkiksi turvallisuuden, esteettömyyden ja kestävyyden edistämiseen sekä korjauksien suunnitteluun.
Fakta
Mikä avustus?
Seurantalojen korjausavustus on valtion määräraha, jonka jakamisen opetus- ja kulttuuriministeriö on antanut Suomen Kotiseutuliiton tehtäväksi.
Avustusta voivat saada yhdistykset ja yhteisöt, jotka omistavat vapaaseen kansalaistoimintaan tarkoitetun seurantalon. Suomen Kotiseutuliitto vastaa korjausavustuksen jaosta ja tarjoaa asiantuntija-apua seurantalojen korjauksiin liittyvissä kysymyksissä.
Seurantalo on yhteisnimitys aatteellisten yhdistysten kokoontumistiloikseen rakentamille taloille.
Vanhimmat talot on rakennettu 1880-luvulla.
Kaikkiaan seurantaloja on Suomessa nykyisin lähes 2 500.
Paikallisyhdistykset huolehtivat niiden ylläpidosta ja korjaamisesta pääosin talkoovoimin.