Noidat kokoontuvat jälleen kaupunkiin

0
Noita Akuliina Eufrosyne Kinkku-Kankku-Konkku-Kenkkunen (Kerttu Aaltonen) ja Känkkäränkkä (Leena Kallonen) tähdittävät pääsiäisenä Noitien kokoontumisajoja.

Noidat kokoontuvat jälleen Uuteenkaupunkiin pääsiäisenä. Ensimmäisen kerran 2015 järjestetty Noitien kokoontumisajot käynnistetään pääsiäislauantaina osana kaupungin Lankalauantain Pop Up -päivää.

Aiemmin pelkästään torilla pidetty koko perheen tapahtuma järjestetään tänä vuonna Pookin pihalla olevassa liiterissä.

– Liiteri on tosi inspiroiva paikka ja sopii tähän noitailuun oikein hyvin. Tilassa on paljon huoneita, joita ajattelimme soveltaa, tapahtuman alkujaan ideoinut Kerttu Aaltonen kertoo.

Ohjelmaa lankalauantaina tulee olemaan puolen tunnin välein liiterissä sekä Alisellakadulla torin kulmilla, jossa noitia voi harjoittelemassa luutalentoja.

– Liiterissä on paljon omaehtoista toimintaa, mutta varsinaista ohjattua ohjelmaa on järjestettyä puolituntia kerrallaan.

Nimenomaan omaehtoiset toimintapisteet liiterissä ovat kokonaan uusia ohjelmanumeroita Noitien kokoontumisajoille.

– Jos vaikka haluaa pukeutua noidaksi, voi asun löytää helposti noitien pukeutumissalongista. Kierrätysasun saa halutessaan pitää. Palkintojakin on luvassa parhaimmalle asulle, noita Akuliina Eufrosyne Kinkku-Kankku-Konkku-Kenkkusta esittävä Aaltonen paljastaa.

Musiikkituvan Päivi Kurkilahden noita Hilipati-Hilkka musisoi tapahtumassa yhdessä Rusinaorkesterin Jari Jalosen, Tommi Aaltosen ja Leena Kallosen kanssa.

Noita Känkkäränkkä, joka rakastaa laulamisen lisäksi rusinoita, on koko tapahtuman suojelija. Leena Kallonen esittää Känkkäränkkää.

– Känkkäränkkä voisi kuvailla itseään sanoen, että lapset ovat hänelle elämän ilo. Hänen sydämessään on aina tilaa lapsille. Tärkein asia hänelle on lasten oikeudet ja lapsilla on oikeus myös välillä kiukutella, Kallonen kuvailee.

Aaltosen tavoitteena on luoda hyvän mielen yhteisöllinen koko perheen elämyspäivä, joka antaa mielikuvitukselle siivet ja vie kevään sekä pääsiäisen tunnelmaan. Noitien ”esityslistalla” on taikomisten ja hieman äänekkäämpienkin noitumisten lisäksi ainakin laulua, leikkiä ja tanssia. Maagista menoa on kaikenikäisille ja luutaparkki odottaa.

– Kaikki on kutsuttu ja kivaa tekemistä löytyy ihan varmasti jokaiselle varsinaisen ohjelman lisäksi myös eri toimintapisteissä, Aaltonen päättää.