Pintaverkko vedetään suurelta osin kevyen liikenteen väylän reunaan, joten viemärin saneeraustyö tulee jonkin verran häiritsemään Rantakadun liikennettä aina Sepänkadulta Vakka-Suomenkadulle.
– Viemärin saneeraustyö tulee jossain vaiheessa vaikuttamaan myös Vakka-Suomenkadun liikenteeseen. Näistä tulevista liikennehäiriöistä tiedotetaan urakoitsijan kanssa vielä erikseen hyvissä ajoin etukäteen. Häiriö pyritään luonnollisesti pitämään mahdollisimman lyhytaikaisena, selvitti vesihuoltopäällikkö Kim Westerholm.
Kyseisen pääviemärin kautta kulkee iso osa Häpönniemen jätevedenpuhdistamolle tulevasta jätevedestä. Viemäriä on saneerattu osissa jo usean vuoden ajan. Saneeraamatta on vielä noin reilun puolen kilometrin mittainen osuus.
– Saneeraustyöhön liittyvä pintaverkon rakentaminen alkaa toukokuun lopulla ja koko saneerausurakan pitäisi valmistua juhannukseen mennessä, totesi Westerholm.
Lisäksi samalla saneerataan Pohjoistullikadun suuntaisesti kulkeva jätevesiviemäri noin 130 metrin pituiselta matkalta.
Viemärisaneerauksen tekee edullisimman tarjouksen jättänyt Aarsleff Oy. Urakan hinta on reilut 278 000 euroa.