Lounais-Suomen poliisi on ollut kuluneen viikon aikana kirjannut Vakka-Suomessa tien päältä useita rattijuopumusepäilyjä. Poliisi pysäytti lauantaiaamuna henkilöauton Santtiontiellä Uudessakaupungissa. Ajoneuvon kuljettajalla ei ollut ajo-oikeutta ja hänelle tehty huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Lauantaina poliisi piti Erik Sorolaisentiellä Laitilassa puhallusratsiaa, johon ajoi samaan aikaan kaksi eri kuljettajaa päihtyneenä. Toinen kuljettajista puhalsi seulonta-alkometriin noin 1,8 promillea ja tarkkuusalkometrikokeessa hengitysilman alkoholipitoisuudeksi mitattiin noin 1,4 promillea.
Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Toinen kuljettajista puhalsi seulonta-alkometriin 0,7 promillea. Tarkkuusalkometrikokeessa hengitysilman alkoholipitoisuudeksi mitattiin noin 0,6 promillea. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta.
Poliisipartio pysäytti sunnuntaina aamuyöllä henkilöauton Garpintiellä Laitilassa. Autoa kuljetti 16-vuotias ajo-oikeudeton henkilö. Autossa matkustajana oli 17-vuotias auton haltija, jolla oli ikäpoikkeusluvalla saatu ajo-oikeus. Asiaa tutkitaan kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta ja ajokorttirikkomuksena.
Sunnuntaina iltapäivällä poliisi sai ilmoituksen päihtyneestä kuljettajasta Uudenkaupungin keskustassa. Poliisi tavoitti kuljettajan tämän kotipihastaan paikallaan olevasta autosta. Kuljettaja oli siirtynyt etumatkustajan paikalle. Henkilö puhalsi poliisin seulonta-alkometriin noin 2,5 promillea. Hänet otettiin kiinni törkeästä rattijuopumuksesta ja kuljetettiin verikokeille ja Rauman poliisivankilaan.