UJK:n U13-junioreille aluesarjan mestaruus

0
UJK:n U13-joukkue valmentajineen ja huoltajineen voittoisan ottelun jälkeen.

UJK:n U13-juniorien hieno kiekkokausi sai arvoisensa päätöksen sunnuntaina, kun joukkue kukisti loppuottelussa TPS:n joukkueen. Tasainen, mutta koko ajan UJK:n hallinnassa ollut finaali päättyi numeroihin 6–4.

UJK selvitti syksyn alkusarjan 14 ottelua saldolla 10 voittoa, kaksi tasapeliä ja kaksi tappiota. Se tiesi sarjan kolmossijaa TPS:n ja Ässien joukkueen jälkeen, taakse jäi muun muassa Lukko ja alueen pienemmät kiekkoseurat kuten Naantalin VG, Paimio, Harjavalta ja Kankaanpää.

Alkusarjan jälkeinen jatkosarja pelattiin 11 joukkueen kesken. Siinä UJK kärsi vain yhden tappion ja pelasi yhden tasapelin, loput kahdeksan päättyivät voittoon. Saldo tiesi sarjavoittoa komealla maalierolla ja tietä neljän parhaan pudotuspeleihin TPS:n, Lukon ja Ässien joukkueiden seuraksi.

Välieräpeli keskiviikkona oli UJK:n näytöstä. Vastustaja oli jatkosarjan nelonen Lukko, mutta se jäi heti avauserässä UJK:n jalkoihin lukemin 4–0 ja pelin päättyessä taululla komeilivat lukemat 9–1

Finaaliin UJK:n vastustajaksi selvisi TPS, joka omassa välierässään kukisti Ässät niukasti 3–2.

Finaali alkoi UJK:lta hyvin. Eemeli Palmroos ja Konsta Vång veivät UJK:n kahden maalin johtoon reilussa kolmessa minuutissa. TPS kavensi, mutta Oliver Ågren palautti UJK:n johdon kahteen ja lukemissa 3–1 mentiin erätauolle.

Toisessa erässä UJK:n peliä sekoittivat hieman jäähyt, joita vihellettiin kaikkiaan kolme. Eemeli Palmroos kasvatti kuitenkin erän lopulla UJK:n johdon jo kolmeen, mutta TPS ei luovuttanut, vaan onnistui aivan erän loppusekunneilla kaventamaan.

Päätöserän alussa TPS tuli jo maalin päähän, mutta Oliver Ågren vei yksilösuorituksellaan UJK:n uudelleen kahden maalin johtoon vain hetkeä myöhemmin.

TPS:lla oli vielä tilaisuus, kun UJK istui hetken jäähyllä kahdenkin miehen voimin, mutta puolustus kesti. Eemeli Palmroosin hattutempun täydennys ylivoimalla vajaa viisi minuuttia ennen loppua oli lopullinen niitti, vaikka TPS tekikin lopussa vielä maalin.

UJK:n maalissa Osku Salovaaralle merkittiin 19 torjuntaa, TPS:n maalivahdille 22. Finaalin arvolle sopivasti ottelu oli kovavauhtinen ja tasainen, mutta ratkaisupaikoissa UJK oli terävämpi ja ansaitsi voiton.

Sunnuntaina hallissa pelattiin toinenkin mitalipeli. UJK:n U14-pojat olivat selvinneet myös hienosti pudotuspeleihin, mutta välieräottelussa torstaina Raisio oli ollut kotonaan niukasti parempi.

Pronssiottelussa vastaan tuli Kankaanpään KJK. KJK karkasi kahdessa erässä 2–0-johtoon, UJK:n Sisu-Petteri Broström kavensi kolmannen alussa, vieraat tekivät vielä kaksi ja veivät pronssit lukemin 4–1.

Jussi Arola