Uusikaupunki voitti sarjansa Talviliikkuja-kampanjassa

0
Uusikaupunkilaiset ehtivät hiihtää tänä talvena melko paljon vaihtelevasta talvesta huolimatta.

Uusikaupunki voitti yli 10 000 asukkaan sarjan Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n Talviliikkuja-kampanjassa. Uusikaupunkilaiset liikkuivat yhteensä 24 240 kilometriä eli 1,6 kilometriä asukasta kohden.

Toisen kerran järjestetyn Talviliikkuja-kampanjan tavoitteena oli haastaa ja motivoida kaiken ikäisiä ja tasoisia lounaissuomalaisia liikkumaan talven ulkoliikuntalajeissa, joita olivat hiihto, kävely, sauvakävely, juoksu, lumikenkäily, potkukelkkailu, luistelu, retkiluistelu, pyöräily ja maastopyöräily, sekä soveltava liikunta.

Hiihto oli ylivoimaisesti eniten kirjatuin laji ja sen jälkeen tuli kävely sekä talvipyöräily. Myös potkukelkkailu oli saanut paljon suorituskilometrejä.

– Välillä lauhtunut keli ja siitä johtunut huono lumitilanne näkyi esimerkiksi luistelussa, retkiluistelussa ja lumikenkäilyssä, sekä tietenkin myös kokonaistuloksessa. Mutta uusia mobiilisovelluksen käyttäjiä taas saatiin paljon lisää, mistä on hyvä jatkaa kohti Haastepyöräily-kampanjaa, toteaa LiikUn terveysliikunnan kehittäjä Juha Koskelo .

Suoritukset kirjattiin pääsääntöisesti mobiilikirjauksina, mutta myös liikuntakortteja ja kirjausvihkoja oli käytössä osassa kunnissa. Talviliikkuja-kampanjassa on mukana 38 kuntaa, jotka kisailivat kolmessa eri sarjassa. Tulokset ja sijoituksen määrää kirjatut kilometrit suhteutettuna kaupungin / kunnan asukaslukuun.

Alle 5 000 asukkaan sarjan voitti Kustavin kunta, yli 5 000 asukkaan sarjan Parkanon kaupunki ja yli 10 000 asukkaan sarjan siis Uusikaupunki.

Isojen kuntien sarjassa uusikaupunkilaisten jälkeen eniten liikkuivat paimiolaiset ja loimaalaiset.

Laitila sijoittui keskikokoisten kuntien sarjassa yhdeksänneksi. Kustavin voittamassa pienten kuntien sarjassa Taivassalo oli kolmas, Vehmaa kahdeksas ja Pyhäranta yhdestoista.

Kustavilaiset liikkuivat peräti 10 664 kilometriä eli 11,15 kilometriä asukasta kohden.