Vakkavet ostaa U:gin Lemmikkipuodin – Saarnio luopuu yrityksestään terveydellisistä syistä, Koivula laajentaa toimintaansa

0
Kirsi Saarnio myy Ugin Lemmikkipuodin liiketoiminnan VakkaVetin Hannele Koivulalle. Hannele aikoo pitää lemmikkikaupan toiminnan totutunlaisena ainakin ensimmäisen vuoden ajan.

Kirsi Saarnio on myynyt U:gin Lemmikkipuodin liiketoiminnan Vakkavetiä pyörittävälle eläinlääkäri Hannele Koivulalle . Paperit liiketoimintakaupasta on allekirjoitettu torstaina.

– Kaupassa lähtee samalla pala minusta pois, koska myyn lempilapseni Hannelelle. Perustin Lemmikkipuodin 2015 ja olen rakentanut tämän alusta lähtien itse. Olen tykännyt kovasti yrityksen pyörittämisestä, enkä luovu liiketoiminnasta omasta tahdostani, vaan pakon sanelemana, terveydellisistä syistä yrityskauppaan päätynyt Saarnio kuvailee.

Saarnio on etsinyt puodilleen jatkajaa jo viime kesästä lähtien ja ensimmäisen kerran hän istui Koivulan kanssa saman pöydän ääreen puhumaan yrityskaupasta viime syksynä.

– Lemmikkipuoti siirtyy Vakkavetin y-tunnuksen alle, mutta muuten suuria muutoksia ei ole heti alkuun tulossa. Jatkossakin Lemmikkipuoti löytyy torin nurkalta. Tuotevalikoima pysyy samana ja eläinlääkäriasemalta tutut työntekijät tekevät jatkossa töitä myös lemmikkipuodissa. Työntekijäni odottavat jo innoissaan uusia tuulia, Koivula kuvailee.

Koivula jää huhtikuun lopussa äitiyslomalle eläinlääkärin työstä, mutta hän aikoo kuluvan kuukauden aikana vielä saada työntekijöidensä kanssa lemmikkitarvikeliikkeen toiminnan niin hyvin haltuun, että voi hyvillä mielin keskittyä perheen uuteen tulokkaaseen.

– Lemmikkipuodin liikevaihto on noin viidenneksen Vakkavetin liikevaihdosta, joten Vakkavet on jatkossakin se päätyöni, mutta lemmikkipuodista tulee yksi tukijalka lisää, vuoden loppuun asti äitiyslomalla oleva Koivula summaa.

Hänen tarkoituksenaan ei ollut tässä vaiheessa laajentaa liiketoimintaa yrityskaupalla, mutta toisin kävi.

– Lemmikkipuoti sopii Vakkavetin tyyliin ja olihan siihen tartuttava, kun sopiva ja hyvämaineinen yritys tuli myyntiin ihan läheltä. Keskustelin lähipiirini kanssa mahdollisesta yritysostosta ja päädyimme siihen, että yhdistelmä toimisi, Koivula kertoo.

Saarnio on tyytyväinen siihen, että yrityksen ostaja löytyi omasta kaupungista ja oli hänelle vielä entuudestaan tuttu. Hän on luvannut, että on tavoitettavissa myös jatkossa, jos Koivulalle tulee liiketoiminnan pyörittämisestä kysyttävää.

– Hannele oli minun ja yritykseni kannalta paras ratkaisu. Etsin itselleni pitkään työntekijää, joka olisi voinut hoitaa kaupan arjen pyörittämisen ja minä olisin jatkanut taustalla yrittäjänä, mutta sopivaa henkilöä ei löytynyt. Minulle jäi sairasteluni takia vaihtoehdoksi toiminnan myyminen tai lopettaminen, Saarnio summaa.

Saarnion Lemmikkipuodissa on myynnissä yli 5 000 eri tuotetta. Hänen luokseen on tullut moni lemmikin omistaja myös kysymään neuvoja.

– Vahvuuteni on asiakaspalvelu, ihmisten kohtaaminen, laaja tietotaito sekä avoimuus. Lemmikkipuodissa on kyettävä kantamaan vastuuta sekä oltava auttamishaluinen, Saarnio listaa.

Sekä Saarnio että Koivula ovat yhtä mieltä siitä, että Uudessakaupungissa on asukasmäärään nähden runsaasti lemmikkejä.

– Täällä ja lähialueilla tuntuu olevan poikkeuksellisen paljon sellaisia lemmikin omistajia, joilla on useampia eri rodun tai lajin eläimiä, Koivula summaa.

Vakkavetillä ja U:gin Lemmikkipuodilla on aiemmin ollut yksi yhteinen osa-aikainen työntekijä. Hänen tieto-taitoonsa Koivula aikoo luottaa myös tulevaisuudessa.

– Ja Kirsi on jatkossakin vain soiton päässä opastamassa ja minulla on ymmärrys liiketalouden haasteista ja luvuista. Minulla on motivoitunutta henkilökuntaa töissä, jotka osaavat auttaa myös lemmikkipuodin asiakkaita, joten hyvin me selviämme jatkosta, Koivula ennustaa.