Kaupunginlahden venepaikkojen paalutus sujuu hyvässä vauhdissa. Viime viikolla lahden pohjukasta aloitetut työt ovat edenneet pääsiäisen jälkeen niin, että puolet Kaupunginlahden venepaikoista on käyty läpi.
– Jokainen paalu käydään tarkasti läpi, koska jäät ovat niitä nostaneet. Osa on vaihtokuntoisia ja osa on myös irronnut kokonaan. Sinänsä paalut ovat sellaisessa kunnossa, mitä osasi odottaa talven jäljiltä, Uudenkaupungin Sataman toimitusjohtaja Teemu Vaahtera kertoo.
Jäisinä talvina, kuten tänäkin vuonna, paalujen kunto on hyvin samankaltainen, joten poikkeavuutta ei urakassa ole verrattuna viime talveen.
Sataman urakoitsija käy junttalautan kanssa kaikki venepaikat läpi ja tarkistaa niiden kunnon. Veneilykausi alkaa toukokuun puolivälissä, jolloin paalutusurakan tulee olla viimeistään valmis.
Vaahtera toteaa, että jäätä on vielä pohjukoissa sekä Kaupunginlahdessa hiukan, mutta mikäli lämmin sää jatkuu, jäätkin sulavat nopeasti.
– Eteneminen riippuu siitä, kuinka paljon jäätä on. Mutta kyllä urakka valmiiksi tulee hyvissä ajoin, kuten aina ennenkin, Vaahtera uskoo.
Paalutustyön ohessa venepaikoissa tehdään yleinen keväthuolto, jossa tarkastetaan talven jäljiltä tulleet vauriot, poijujen kunto ja kettinkien vaihto mahdollisten ruostumisien seurauksena. Mitään suurempaa lisäremonttia ei samalla tehdä.
– Sorvakonniemen pienvenesataman uusiin laitureihin asennetaan portit, mutta muuten ei, esimerkiksi laitureita koskevia kunnostuksia, ole tiedossa keväällä. Syksyllä veneilykauden jälkeen paneudutaan enemmän niihin, Vaahtera toteaa.
Kaupungin venepaikat ovat vuokrattu lähes loppuun. Valtaosa sataman vuosittain vuokraamista 1 350 venepaikasta on jo varattu.
– Ei niitä vapaita paikkoja hirveästi ole enää, kun olen välillä tarkastanut. Kyllä ne joka vuosi tuppaa menemään nopeasti.
Vanhojen vuokraajien etuvarausoikeus venepaikkaan umpeutui kuukausi sitten ja Vaahteran mukaan vanhat vuokraajat ovat hyvin käyttäneet oikeuttaan.
– Ne paikat, mitä vanhoilta vuokraajilta jää lunastamatta, varataan varsin ripeäsi, kun ne yleisesti varattaviksi tulee, Vaahtera huomauttaa.