Euroopan epävakaan energiatilanteen ja epävarman ammoniakin saatavuuden vuoksi Yara jatkaa ammoniakin tuontia venäläisiltä toimittajilta, jotka eivät ole pakotteiden piirissä. Yhtiö jatkaa edelleen ammoniakin tuontia myös muista maista.
Tavoitteena on varmistaa ammoniakin saatavuus Yaran Suomen tehtaille lisäämällä joustavuutta ammoniakin hankintaan ja logistiikkaketjuun.
Ennen Ukrainan sotaa suurin osa Suomen lannoitetuotannon ammoniakista tuli Venäjältä, mutta sodan alettua Yara on hakenut vaihtoehtoisia raaka-ainetoimittajia ja logistisia ratkaisuja. Yhtiö onnistui viime vuonna vähentämään venäläisen ammoniakin tuonnin noin puoleen ja on lopettanut muiden venäläisten raaka-aineiden tuonnin kokonaan.
Ammoniakkia voidaan vastaanottaa Uudenkaupungin ja Kokkolan tehtaille laivalla, mutta Siilinjärvelle ammoniakkia on mahdollista toimittaa ainoastaan rautateitse Kokkolasta tai Venäjältä. Kotimaan logistiikan varmistamiseksi Yara on käynnistänyt hankkeita omien ammoniakkivaunujen määrän lisäämiseksi sekä junavaunujen lastausaseman rakentamiseksi Uuteenkaupunkiin.
Ammoniakki on lannoitetuotannon ja kaivostoiminnan raaka-aine. Yaralla on Siilinjärvellä EU:n ainoa fosfaattikaivos, josta saadaan fosforia lannoitteiden raaka-aineeksi. Ruokahuollon varmistamiseksi on tärkeää pitää kaivos ja lannoitetuotanto käynnissä.