Ajokielto herättää närää–Uudenkaupungin Sanomien verkkokyselyyn vastanneista 76 prosenttia tyrmää ajokiellon

0
Mopojen päristelystä on käyty keskustelua vuosikausia. Kaupunginhallitus on käsitellyt asiaa jo vuonna 2011.

Yöllisen moporallin rauhoittaminen keskustassa ajokiellolla ei ole Uudenkaupungin Sanomien verkkokyselyyn vastanneiden mieleen.

Uudenkaupungin Sanomat kysyi verkkokyselyssään, oliko kaupunginhallituksen ajokieltopäätös oikea. Vastaajista 24 prosenttia piti sitä oikeana, 76 prosenttia vääränä. 17 prosenttia ajokieltoa vastustavista toivoi, että asialle löytyisi toinen ratkaisu, esimerkiksi moposuoran perustaminen. Verkkokyselyyn tuli yhteensä 148 vastausta.

Vastaajista 18,5 prosenttia koki, että Uudessakaupungissa on häiritsevää mopoliikennettä. Vastaajista 31 prosenttia ei ollut koskaan itse ajanut mopolla, 49 prosenttia kertoi ajelleensa mopolla nuorena ja viisi prosenttia kertoi tälläkin hetkellä käyttävänsä mopoa.

Verkkokyselyssä kysyttiin myös, että jos moposuora perustettaisiin Uuteenkaupunkiin, mihin se pitäisi sijoittaa. Vastauksissa toistui kaksi paikkaa: autotehtaan ympäristö ja entinen ravirata. Vastaajat totesivat muun muassa:

– Valmetin rata olisi hyvä vaihtoehto.

– Autotehtaan takana oli joskus rata, joka päättyy jonnekin Onkakadun voimalan paikkeille. Taitaa olla jo valmiina.

– Johonkin kaupungin laidalle, esimerkiksi vanhalle raviradalle.

– Autotehtaan luo.

– Vanha ravirata, poliisikin lähellä, jos tarve.

Moni vastaajista epäili kuitenkin, ettei moposuoraa voi tai kannata perustaa:

– Kaupunkiin tuskin saadaan moposuoraa vastuukysymysten takia. Jos jotain sattuu, niin kuka on vastuussa?

– Ei löydy sellaista paikkaa, jossa päristelyäänet eivät kuuluisi asuinalueille. Kaupungissa ajavat myös pakoputkettomat poppia jumputtavat autot. Meluhaitta ei mopojen rajoittamisella poistu.

– Ei nuoria moposuora kiinnosta, haluavat vaan kokoontua kaupungilla keskenään niin kuin aina ennenkin.

– Ei kaupunki voi ottaa vastuulleen uusia ylläpidettäviä kohteita, kun ei olemassa oleviakaan pystytä ylläpitämään riittävästi.

Kysymykseen, mitä moposuoralla pitäisi olla, tuli seuraavanlaisia vastauksia:

– Suunniteltu ajorata, kenttä, jossa pörtsätä. Muutama pöytä, jonka ääressä voisi myös istuskella ja jutella kavereitten kanssa.

– Nopeusajoa, mutkarata, hidasajorata, pujottelu. Mutta nämä kaikki löytyy autotehtaalta.

– Pitkä suora ja parkkipaikka.

– Mahdollisuus korjata, huoltaa mopoa.

– Asfalttikenttä, jonkun tyyppinen pieni katsomo tai pöytäryhmiä istumapaikkoineen. Lisäksi jäteastioita.

– Suoran lisäksi jonkinlainen isompi asfalttialue, jossa ihmiset voisivat kokoontua ja olla pysähdyksissä menopelien kanssa.

– Mahdollisuus kokoontua, oma rauha.

Ajokielto kesäksi


Kaupunginhallitus päättää asettaa kokeiluna ajokiellon koko ruutukaava-alueelle. Ajokielto koskee kaikkia L-luokan ajoneuvoja joka päivä kello 22 – 06.

Kokeilu on voimassa 1.6 – 30.9. välisen ajan. Kaupunginhallitus päättää kokemusten perusteella jatkosta.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän